Eilen riisuimme ekat kerrokset vasta iltapäivällä tuulettomassa kohdassa kohti Foncebadonia noustessamme. Aika rättejä olimme kymmenen kilsaa ylämäkeen pistellessämme. Ruuastakin meinasi tulla riita. Loppujen lopuksi valmistimme ensin luvan perästä Monte Iragon albergen keittiössä tuunatun paella negron sin gluten. Ja söimme illallisen samaisessa alberquessa. Ja yllätys yllätys heidän ruokansa olivat gluteenittomia.
Aamulla oli taas koko repertuaari vaatteita päällä kun jatkettiin kipuamista itse Monte Iragolle. Mutta lämmin nousi tosi nopeasti. Ja helteessä olemme tänään taiteilleet itsemme tosi hitaasti alas Leonin vuorilta.
Niin kuin vaatekerroksia luovumme ja luovutamme kävellesämme erilaisia votiiveja ja symboleja pitkin matkaa. Ja mukana on kaikenlaista. Vähän uutta. Ensimmäinen oma rinkka, Madridista ostetut sadehousut ja Juvan kirpparlta löytynyt sadeviitta. Jotakin vanhaa ja tässä yhteydessä sen täytyy olla Vuokko Sarasteen ompelemat pussit puhtaille ja likaisille vaatteille. Jotain lainattua on Sarasteen Maijalta: melkein puhki hiutunut tunnissa kuivuva sideharsopyyhe, silmäside ja sanakirja. Jotain sinistä. Sininen on täällä. Se on taivas ja se on kukat ja se on ikkunaluukut ja ovet lähellä Astorgaa. Ja tietenkin indigonsinisiä ovat madonnan puvut ja säteet hänen ympärillään.
Vaikka pyhiinvaellus ei olekaan naimisiinmenoa niin on se jonkinlaisen liiton tekemistä tai toivomista. Elämän virrassa ja kokonaisuudessa elämisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti