Koko päivän olemme kulkeneet camino francesin pääuomaa Pereje-joen vartta pitkin. Villafranca del Bierzosta camino jakautuu kolmeen suuntaan. Vaeltaja voi valita jokisolassa mutkittelevan mutta vain vähän ja tasaisesti nousevan caminon, jonka varjopuolina ovat valtatiet A6 ja N6. Kaksi muuta caminoa ovat maisemareittejä, jotka nousevat altoille eli vuorille enemmän tai vähemmän jyrkästi. Etenkin pitempi vihreä reitti tarvitsee jo toisenlaista varustautumistakin.
Joen pauhua ja liplatusta kuunnellessaan ja ikivanhoja aarniopuita katsellessaan lähtee pakosta vertaamaan pyhiinvaellusta fantasiakirjojen maailmoihin. Niissä yhdistyvät keskiajan ritariromatiikka ja symbolit satu- ja taruainesten logiikkaan.
Monien fantasiakirjojen perusaineksena on matka ja vaellus jonnekin. Useimiten niissä etsitään jotakin, haetaan takaisin menetettyä tai tavoitellaan pelastavaa taikaesinettä tai -tietoa.
Samanlaista vaellusta on pyhiinvaeltajakin tekemässä. Hän hakee avainta itseensä, henkistä ja hengellistä muutosta, oivallusta, siirtymistä uuteen vaiheeseen, ratkaisua kenties tai hyväksyntää uudelle elämäntilanteelle. Aarre ja taika on jonkin pyhittäminen.
Ritariromatiikkaan fantasiaromaanit liittyvät vahvoin sitein. Fantasiakirjat sijoittuvat useimmiten kuvitteelliseen keskiaikaan ja niiden teema on hyvän ja pahan välinen taistelu. Oikea- ja vääräuskoisten välinen taistelu on jalostunut abstraktisemmaksi.
Saduissa sankarina on usein kadumies, tavallinen tallaaja tai paremminkin se nuorin ja mitättömin ja laiskin. Näin on myös monissa fantasiakirjoissa. Perushobbitit Tolkienilla ja tavalliset lapset Cooperin Pimeä nousee -sarjassa. Yksi mieleenpainuneista on Lloyd Alexanterin Prydainien kronikan Taran-sikopaimen.
Paimensauvathan niillä sikopimenillakin oli?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti