Pyhiinvaellusreitit Santiagoon risteilevät pitkin Espanjaa ja Ranskaa. Camino del Norten virallistamista alkamaan Saksasta uutisoitiin ollessamme matkalla.
Suomessa Jaakontieksi on merkitty ja vahvistettu Jaakontien ystävien aloitteesta taival Rymättylästä Turkuun. Sen pituus on noin viisikymmentä kilometriä. Tänä vuonna on tarkoitus vahvistaa koko vanha Hämeen Härkätie Turusta Hämeenlinnaan caminoksi.
Suuri Savontie on keskiajan tieyhteyksistä se neljäs: Suuri Rantatie vei Turusta Viipuriin, Hämeen Härkätie Turusta Hämeenlinnaan ja Ylinen Viipurintie Hämeenlinnasta Viipuriin. Suuri Savontie kulki Hämeenlinnasta Savonlinnaan ja vahvistui poluista kärry- ja ratsutieksi Olavinlinnan syntymisen aikaan noin 1470-luvulla. Sen linjaus oli melko pitkälle nykyisen viitostien kaltainen. Mikkelistä eli Otavasta ja Sairilasta tie jatkui Remojärvelle, sieltä Maivalaan ja Juvalle. Sekä Piikkilän kartano että Partalan kuninkaankartano ovat toimineet keskikievareina. Tie jatkui Härkälän, Parkumäen ja Kallislahden kautta Olavinlinnaan.
Suurta Savontietä on jäljellä Juvalla alkuperäisessä olomuodossaan Piikkilänharjulta kirkonkylälle yli puoli kilometriä. Sen tulisi olla osa Pyhää Jaakontietä.
Matkalaiset ovat palanneet. Mutta vasta nyt alkavat tavarat olla paikoillaan, pestyinä ja palautettuina. Mieli on vielä jossain matkalla. Unessa kuljen Rue Preguntoiroa kohti Last Stampia.
Vaellus on siirtynyt kirjallisuuteen. Ensimmäisen kotipäivän palauttajana toimi Toni Morrisonin Armolahja. Nyt luen Dostojevskin Karamazovien veljeksiä.
Tämä on caminopäiväkirjan viimeinen blogikirjoitus. Mutta blogi jatkuu harvakseltaan kirjallisina tai muina taide-elämyshavaintoina.
Buen Camino!
PS. Pyhät Polut ry järjestää pyhiinvalluksia Itä-Suomessa.
torstai 18. kesäkuuta 2015
perjantai 12. kesäkuuta 2015
Nippukahleet
Liki 10 tunnin yöjyskytys junalla
lopulta Madeiraan sai yllättävät kahleet. Päivin tuolin mekanismia
retusoitiin kourallisella nippusitojia. Polvitaipeeseen siis hänellekin
rutinaa, totesi Sirpa kuvatessaan.
Matkamuisto
Anekirjat saatuamme annoimme
katukuvaajan ikuistaa kaksikkomme Guitianillaan. Minä-Sirpa ikuistin
kuvaajan ynnä Päivin pyöriskeltyämme kymmenkunta minuuttia valokuvan
kehittymisen odottelussa.
torstai 11. kesäkuuta 2015
Nautintoja
Litteä
valkoinen kivi mustan servetin päällä. Sushi-baarin taikaa. Taustalla
kestävämpää taidetta. Sirpan silmäys tarjoilijaan.
keskiviikko 10. kesäkuuta 2015
Aurinko, tähdet ja kuu
Putkahdimme ulos Madridin Metrosta Puerta del Solilla eli aurinkoportilla helleaamuun. Ensimmäinen havainto oli kahvila La Rodilla. Eli polvi. Ja seuraavana kenkäkauppa Maryspaz. Mutta löydäpä hyvät kengät yli 50-vuotiaalle suomalaiselle naiselle!
Illaksi etsiydyimme teatteriin. Paikka oli nimeltään Matador ja muistutti meidän Frenckelliä. Siellä oli näyttelyitä, luentosaleja - kirjasto-alan tapaamimen juuri meneillään - ja Fernando Arrabalille omistettu teatterisali. Ja samaisen espanjalaisen näytelmäkirjailijan uutuusnäytelmän onnistuimme siellä näkemään. Pingouines oli nimeltään tämän luovan ja aktiivisen 82-vuotiaan teos.
Esitykseen hupsahti pyhiinvaellukselta kuin assosiaatoiden pallomereen. Cervantesin teoksia mukaileva ja peilaava teos oli tehty naisäänille ja sen esittivät naisnäyttelijät. He kaasuttivat lavalle haarniskoissa skoottereillaan, joiden sarvet olivat pukkeja ja härkiä ja hevosia. Maailmanpuu, tammi, seisoi keskellä lavaa ja sen latvuksessa heijastuivat lehvistöt, taivas ja tähdet. Don Quijote kirjoitti sulkakynällään lattiaan ennusteitaan, ilmestyi välillä kristuksena tai ainakin odotettuna oikeana poikana. Puu hajoaa voimalinjaksi, nykyajan tuulimyllyksi ja naiset, suku, ottaa toisistaan mittaa. A la Luna. Kuuhun. Jollain tavalla. Elektronisesti. Internetisti.
Lavalla tanssitaan Viva la Espajaa ironisesti ja karnevalistisesti. Siellä käväisevät myös elävät kukot ja kanat, tosin vain häkissä. Ja välillä ritarimme vaikuttavat pyhiinvaeltajilta.
Olimme pyörryksissä esityksestä. Kun olisi vielä ymmärtänyt tekstinkin! Mutta vaikuttava esitys oli näinkin. Suomennoksen lukisimme molemmat mielellämme. Pyhiinvaelluksemmme päättyi siis sufilaiseen pyörivään tanssiin ja maailman emergiavirtojen hakemiseen. Melko yllättävää! Esityksestä löytyy sekä pätkiä you tubesta että arvio mm. Arrabalin omilta sivuilta.
Esitys oli Teatro Españolin ja sen oli ohjannut teatterinjohtaja Juan Carlos Perez de la Fuente. Hän oli myös tilannut teoksen Arrabalilta Don Quijoten toisen osan 400-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Kirjailija oli myös ollut esityksen ohjaajan assistenttina.
Yöllä Madridissa satoi. Puolikuu näkyi vain illasuussa. Mutta tihkusateessa oli hieno kävellä Hostelliin parturikadulle.
PS. Ohessa linkki Carmen Sigüenzan arviointiin esiytksestä, ranskaksi. Siitä käy ilmi, että Pinguines tarkoittaa lesboyhteisöä ja naiset esitysessä ovat kaikki jonkinlaisia pyhiinvaeltajia, seikkailijoita tai vaeltajia.
Arvio
Illaksi etsiydyimme teatteriin. Paikka oli nimeltään Matador ja muistutti meidän Frenckelliä. Siellä oli näyttelyitä, luentosaleja - kirjasto-alan tapaamimen juuri meneillään - ja Fernando Arrabalille omistettu teatterisali. Ja samaisen espanjalaisen näytelmäkirjailijan uutuusnäytelmän onnistuimme siellä näkemään. Pingouines oli nimeltään tämän luovan ja aktiivisen 82-vuotiaan teos.
Esitykseen hupsahti pyhiinvaellukselta kuin assosiaatoiden pallomereen. Cervantesin teoksia mukaileva ja peilaava teos oli tehty naisäänille ja sen esittivät naisnäyttelijät. He kaasuttivat lavalle haarniskoissa skoottereillaan, joiden sarvet olivat pukkeja ja härkiä ja hevosia. Maailmanpuu, tammi, seisoi keskellä lavaa ja sen latvuksessa heijastuivat lehvistöt, taivas ja tähdet. Don Quijote kirjoitti sulkakynällään lattiaan ennusteitaan, ilmestyi välillä kristuksena tai ainakin odotettuna oikeana poikana. Puu hajoaa voimalinjaksi, nykyajan tuulimyllyksi ja naiset, suku, ottaa toisistaan mittaa. A la Luna. Kuuhun. Jollain tavalla. Elektronisesti. Internetisti.
Lavalla tanssitaan Viva la Espajaa ironisesti ja karnevalistisesti. Siellä käväisevät myös elävät kukot ja kanat, tosin vain häkissä. Ja välillä ritarimme vaikuttavat pyhiinvaeltajilta.
Olimme pyörryksissä esityksestä. Kun olisi vielä ymmärtänyt tekstinkin! Mutta vaikuttava esitys oli näinkin. Suomennoksen lukisimme molemmat mielellämme. Pyhiinvaelluksemmme päättyi siis sufilaiseen pyörivään tanssiin ja maailman emergiavirtojen hakemiseen. Melko yllättävää! Esityksestä löytyy sekä pätkiä you tubesta että arvio mm. Arrabalin omilta sivuilta.
Esitys oli Teatro Españolin ja sen oli ohjannut teatterinjohtaja Juan Carlos Perez de la Fuente. Hän oli myös tilannut teoksen Arrabalilta Don Quijoten toisen osan 400-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Kirjailija oli myös ollut esityksen ohjaajan assistenttina.
Yöllä Madridissa satoi. Puolikuu näkyi vain illasuussa. Mutta tihkusateessa oli hieno kävellä Hostelliin parturikadulle.
PS. Ohessa linkki Carmen Sigüenzan arviointiin esiytksestä, ranskaksi. Siitä käy ilmi, että Pinguines tarkoittaa lesboyhteisöä ja naiset esitysessä ovat kaikki jonkinlaisia pyhiinvaeltajia, seikkailijoita tai vaeltajia.
Arvio
tiistai 9. kesäkuuta 2015
Nippusiteitä ja kortteja syöviä automaatteja
Hellepäivän illan pienestä tuulesta Santiagon asemalla nautti.
Junavaunussa ensimmäisen yllätyksen tuotti tuoli. Sen lepoautomatiikka romautti minut tyylikkäästi yli ja jämähti niille sijoilleen. Hihitimme puoli vaunullista sille pitkän aikaa. Minusta se ei haitannut. Nukuin oikein makeasti puolitoista tuntia jalat vastapäisellä tuolilla.
Mutta vaunu alkoi täyttyä ja konduktööri tarttui asiaan. Hän kutsui paikalle nuoremman kollegan. Tämä asiantuntija oli selvästi aiemminkin suorittanut kyseisiä korjaustehtäviä. Hän tarttui rivakasti tuoliin molemmin käsin ja revähdytti penkin paikoilleen. Seuraavaksi hän poistui ja palasi takaisin sievoinen nippusidekuhilas mukanaan. Sitten tämä nuorempi asiantuntija rakensi tuoliin uuden lepomekaniikan noin kymmenellä nippusiteellä. Tapahtumaa ei kunnon neuvosto- tai siirtomaahenkeen saanut kuvata vaan sen kielsivät sekä vanhempi konduktööri että nippusidemies.
Yöjunan Madridiin kruunasi se, että Renfen mielestä helteisen päivän yönä on vaunussa pidettävä patterit tulikuumana.
Sunnuntaiaamun lähtörauhan Palas de Reistä pari viikkoa sitten turmeli tehokkaasti pankkiautomaatti joka söi luottokorttini. Please wait. Ja seuraava tapahtuma koneella oli eri nappien painamisen jälkeen: syötä kortti.
Seuraavan tunnin ajan soittelin ympäri maailmaa ja yritin selvittää asiaa. Mitä minun pitäisi nyt tehdä? Saanko korttini jotenkin takaisin? Oletan että soitin johonkin Mumbaihin ja ties mihin Amsterdamiin. Espanjan omaan palvelunumeroon selvittyäni puhelimeen vastannut henkilö alkoi olla samalla aaltopituudella. Hän puhui sekä espanjaa että englantia, ymmärsi missä olen ja mitä on tapahtunut. Hän sanoi yksiselitteisesti että mitään ei ole tehtävissä. Kortti pitää mitätöidä.
Seuraavaksi soitin kotimaiseen pankkikortin sulkunumeroon. Ja mikä onni oli saada puhua suomea ja tulla ymmärretyksi kahdessa minuutissa.
Onnekseni olen ollut reissussa ystävän kanssa. Luotto on lähellä.
Junavaunussa ensimmäisen yllätyksen tuotti tuoli. Sen lepoautomatiikka romautti minut tyylikkäästi yli ja jämähti niille sijoilleen. Hihitimme puoli vaunullista sille pitkän aikaa. Minusta se ei haitannut. Nukuin oikein makeasti puolitoista tuntia jalat vastapäisellä tuolilla.
Mutta vaunu alkoi täyttyä ja konduktööri tarttui asiaan. Hän kutsui paikalle nuoremman kollegan. Tämä asiantuntija oli selvästi aiemminkin suorittanut kyseisiä korjaustehtäviä. Hän tarttui rivakasti tuoliin molemmin käsin ja revähdytti penkin paikoilleen. Seuraavaksi hän poistui ja palasi takaisin sievoinen nippusidekuhilas mukanaan. Sitten tämä nuorempi asiantuntija rakensi tuoliin uuden lepomekaniikan noin kymmenellä nippusiteellä. Tapahtumaa ei kunnon neuvosto- tai siirtomaahenkeen saanut kuvata vaan sen kielsivät sekä vanhempi konduktööri että nippusidemies.
Yöjunan Madridiin kruunasi se, että Renfen mielestä helteisen päivän yönä on vaunussa pidettävä patterit tulikuumana.
Sunnuntaiaamun lähtörauhan Palas de Reistä pari viikkoa sitten turmeli tehokkaasti pankkiautomaatti joka söi luottokorttini. Please wait. Ja seuraava tapahtuma koneella oli eri nappien painamisen jälkeen: syötä kortti.
Seuraavan tunnin ajan soittelin ympäri maailmaa ja yritin selvittää asiaa. Mitä minun pitäisi nyt tehdä? Saanko korttini jotenkin takaisin? Oletan että soitin johonkin Mumbaihin ja ties mihin Amsterdamiin. Espanjan omaan palvelunumeroon selvittyäni puhelimeen vastannut henkilö alkoi olla samalla aaltopituudella. Hän puhui sekä espanjaa että englantia, ymmärsi missä olen ja mitä on tapahtunut. Hän sanoi yksiselitteisesti että mitään ei ole tehtävissä. Kortti pitää mitätöidä.
Seuraavaksi soitin kotimaiseen pankkikortin sulkunumeroon. Ja mikä onni oli saada puhua suomea ja tulla ymmärretyksi kahdessa minuutissa.
Onnekseni olen ollut reissussa ystävän kanssa. Luotto on lähellä.
maanantai 8. kesäkuuta 2015
Sunnuntaisin vapaa pääsy
Meitä lähti Fisterrasta aamulla runsas bussillinen. Olimme Santiagossa melkein tunnissa. Joka tapauksessa ensimmäinen bussi tuli suoraan valtateitä Santiagon bussiasemalle kiertämättä rannikon pikkukaupunkien kautta.
Olimme sunnuntaiaamun rauhassa kaupungissa vähän yhdentoista jälkeen. Suunnistimme karttojemme kanssa suoraan kukkulan ja puistojen kautta etnografiseen museoon. Etnografisen museon vieressä oli nykytaiteen museo ja nautimme senkin parin sushi-palan jälkeen.
Calician kansatieteellinen museo Museo do Pobo Galego Conveto de Sto Domingo de Bonavassa oli aarre. Löysimme sieltä myllyjen ja horreoiden eli maissinkuivausrakennusten pohjapiirroksia ja kattorakennelmien konstruktioita. Puhumattakaan että vanhat työtavoista, perheen ja kylän rakenteesta ja vuodenkierrosta kertovat valokuvat olivat tosi hienoja. Ja sokerina pohjalla oli kaksi valokuvanäyttelyä: toinen retrospektiivi Dionisio Tasenden Caliciassa ottamista valokuvista ja toinen nykykuvaajien kansatieteellisiä kuvia.
Viereinen nykytaiteen museo, Centro Galego de Arte Contemporanea, yllätti. Siellä oli kaksi hyvin vaikuttavaa näyttelyä. Manuel Vilariñon työt menivät aivan suoraan jonkin suojakalvon läpi Emily Dickinsonin runojen kera: ...This is Sun's objective, and Finland of the Year (Poem 1696). Ja alakerran elokuvamystikko Val de Omar oli kuvannut ainakin yhden Buñuelin elokuvan. Näyttely päättyi kuin pölyttyneeseen elokuvastudioon vuosikymmenten takaa. Museon kolmas näyttely oli otos nykyvalokuvaajien töitä.
Pikamajoittumisen jälkeen kiiruhdimme vielä kaupungin kulttuurikeskukseen, Gaiaan. Ja vaikka Pyhiinvaelluksen syntyä ja historiaa esittävä näyttely olikin hyvä ja hienosti tehty, niin itse tila, paikka ja sen sijainti herättivät kriittisiä kysymyksiä. Miksi kulttuurikeskus on vuorella kaukana kaupugista? Miksi se on massiivinen rakennusten rykelmä tosi laajalla alueella? Miksi alueen viitoitus on olematon ja tulija eksyy ensi metreillä? Minkälaista kulttuurikäsitystä osoittaa neliökilometrit tyhjää tilaa keskellä ei mitään? Alueen arkkitehtuuri mukailee ja myötäilee niin maiseman muotoja kuin vanhojen rakennusten olemusta, mutta tekee sen kuin pantheonin rakentaja. Tai tekisi mieleni käyttää sanaa euroopanomistaja, valloittaja, patriarkka.
Mutta kaikkiin kolmeen paikkaan oli sunnuntaisin vapaa pääsy. Mitä suurta ylellisyyttä! Kulttuurionnea! Kiitos Santiago de Compostela, Calicia ja Furoopan Unioni.
Olimme sunnuntaiaamun rauhassa kaupungissa vähän yhdentoista jälkeen. Suunnistimme karttojemme kanssa suoraan kukkulan ja puistojen kautta etnografiseen museoon. Etnografisen museon vieressä oli nykytaiteen museo ja nautimme senkin parin sushi-palan jälkeen.
Calician kansatieteellinen museo Museo do Pobo Galego Conveto de Sto Domingo de Bonavassa oli aarre. Löysimme sieltä myllyjen ja horreoiden eli maissinkuivausrakennusten pohjapiirroksia ja kattorakennelmien konstruktioita. Puhumattakaan että vanhat työtavoista, perheen ja kylän rakenteesta ja vuodenkierrosta kertovat valokuvat olivat tosi hienoja. Ja sokerina pohjalla oli kaksi valokuvanäyttelyä: toinen retrospektiivi Dionisio Tasenden Caliciassa ottamista valokuvista ja toinen nykykuvaajien kansatieteellisiä kuvia.
Viereinen nykytaiteen museo, Centro Galego de Arte Contemporanea, yllätti. Siellä oli kaksi hyvin vaikuttavaa näyttelyä. Manuel Vilariñon työt menivät aivan suoraan jonkin suojakalvon läpi Emily Dickinsonin runojen kera: ...This is Sun's objective, and Finland of the Year (Poem 1696). Ja alakerran elokuvamystikko Val de Omar oli kuvannut ainakin yhden Buñuelin elokuvan. Näyttely päättyi kuin pölyttyneeseen elokuvastudioon vuosikymmenten takaa. Museon kolmas näyttely oli otos nykyvalokuvaajien töitä.
Pikamajoittumisen jälkeen kiiruhdimme vielä kaupungin kulttuurikeskukseen, Gaiaan. Ja vaikka Pyhiinvaelluksen syntyä ja historiaa esittävä näyttely olikin hyvä ja hienosti tehty, niin itse tila, paikka ja sen sijainti herättivät kriittisiä kysymyksiä. Miksi kulttuurikeskus on vuorella kaukana kaupugista? Miksi se on massiivinen rakennusten rykelmä tosi laajalla alueella? Miksi alueen viitoitus on olematon ja tulija eksyy ensi metreillä? Minkälaista kulttuurikäsitystä osoittaa neliökilometrit tyhjää tilaa keskellä ei mitään? Alueen arkkitehtuuri mukailee ja myötäilee niin maiseman muotoja kuin vanhojen rakennusten olemusta, mutta tekee sen kuin pantheonin rakentaja. Tai tekisi mieleni käyttää sanaa euroopanomistaja, valloittaja, patriarkka.
Mutta kaikkiin kolmeen paikkaan oli sunnuntaisin vapaa pääsy. Mitä suurta ylellisyyttä! Kulttuurionnea! Kiitos Santiago de Compostela, Calicia ja Furoopan Unioni.
sunnuntai 7. kesäkuuta 2015
Miehet ja naiset merellä
Meri kuohuu. Tuulee. Äijät pelaa lähibaarissa kovaan ääneen korttia. Yöllä autot tuuttaa Barcelonan j-pallovoittoa. Finisterrassa jos missä pelastusrengas tuntuu tarpeelliselta. Tämä pullojen - lasisten - pelastuspaikka tarttui Sirpan linssiin maailmanlopussa.
lauantai 6. kesäkuuta 2015
Maailmanloppuun
Until the end of the world on Wim Wendersin kulttimaineen omaava elokuva tai näky tulevasta maailmasta. Sen sound track taitaa olla ainoa joka on soinut minun dekissäni aikoinaan ympäri ja ympäri ja uudestaan.
Fin de terre eli Finisterra eli maan loppu on tämän Espanjan kaukaisimman niemenkärjen nimi, johon Pyhän Jaakon vaeltajat usein vielä suuntaavat Santiago de Compostelan jälkeen. Kovin monia vuosisatoja ei ole kulunut siitä kun maailmamme loppui näkyväiseen. Meren horisontin takana ei ollut mitään. Vaikka aina onkin ollut uskalikkoja ja näkyjen näkijöitä.
Tämä sopii hyvin vaeltajan viimeiseksi maaliksi. Se on päätepiste josta ei voi jalan edetä. Siitä on ikään kun suunnattava matka uudelleen, nimettävä päämäärät toisin sanoin.
Fin de land on jo meidän odotushorisontissamme tulossa tuota pikaa. Meissä on siis herännyt epäilys että Suomen nimi on muotoutunut samojen ajatelmien pohjalta kuin Finisterrakin. Olemme olleet viimeinen maa joillekin kulkijoille keskiajalla ja sitä ennen, ehkä jo ennen Tacituksen aikaa.
Fin de terre eli Finisterra eli maan loppu on tämän Espanjan kaukaisimman niemenkärjen nimi, johon Pyhän Jaakon vaeltajat usein vielä suuntaavat Santiago de Compostelan jälkeen. Kovin monia vuosisatoja ei ole kulunut siitä kun maailmamme loppui näkyväiseen. Meren horisontin takana ei ollut mitään. Vaikka aina onkin ollut uskalikkoja ja näkyjen näkijöitä.
Tämä sopii hyvin vaeltajan viimeiseksi maaliksi. Se on päätepiste josta ei voi jalan edetä. Siitä on ikään kun suunnattava matka uudelleen, nimettävä päämäärät toisin sanoin.
Fin de land on jo meidän odotushorisontissamme tulossa tuota pikaa. Meissä on siis herännyt epäilys että Suomen nimi on muotoutunut samojen ajatelmien pohjalta kuin Finisterrakin. Olemme olleet viimeinen maa joillekin kulkijoille keskiajalla ja sitä ennen, ehkä jo ennen Tacituksen aikaa.
Completo full
Lähdimme Lavacollasta tihkuiseen aamuun optimistisella mielellä, vaikka Sirpa oli hieman huonovointinen. Kävelimme suoraan rautatieasemalle, jonne matka välillä tuntui aivan loppumattomalta. Kaikki sunnuntain junayhteydet olivat loppuunmyyty. Meitä pompotettiin kahden luukun väliä, mutta saimme kuitenkin ostettua liput tiistainvastaiseen yöjunaan Madridiin.
Turisti-info löytyi helposti Rua Vilalta. Ja onnekkaasti saimme compostelamme eli todistuksen syntiemme anteeksiannosta ryhmätoimistosta jonottamatta. Mutta siihen onnemme sitten loppui.
Sirpan polvi oireili jo asemalla, jossa saimme siihen jäitä. Mutta nyt häntä alkoi heikottaa ja vatsa alkoi näyttää ripulin oireita. Ja kaikki majapaikat olivat täynnä. Completo full. Vaelsimme ovelta ovelle ja tulos oli sama. Yksi huone maksoi 85 euroa, mutta emme olleet vielä tarpeeksi epätoivoisia.
Monen vaiheen jälkeen yhden hotellin vastaanottovirkailija sanoi että tunti sitten oli neljän kadun päässä kulman takana hotellissa yksi huone vapaana. Ja niin todella oli. Sen oli joku perunut. Huh. Hotel Mirador Belvis. Vain 66 euroa.
Minä menin katedraaliin kuuntelemaan, että kaksi suomalaista peregrinoa oli tullut tänään ja lähtenyt Sahagunista. Ja näin kuinka suitsukeastia tanssi puolelta toiselle viiden papin pitäessä köysistä kiinni.
Turisti-info löytyi helposti Rua Vilalta. Ja onnekkaasti saimme compostelamme eli todistuksen syntiemme anteeksiannosta ryhmätoimistosta jonottamatta. Mutta siihen onnemme sitten loppui.
Sirpan polvi oireili jo asemalla, jossa saimme siihen jäitä. Mutta nyt häntä alkoi heikottaa ja vatsa alkoi näyttää ripulin oireita. Ja kaikki majapaikat olivat täynnä. Completo full. Vaelsimme ovelta ovelle ja tulos oli sama. Yksi huone maksoi 85 euroa, mutta emme olleet vielä tarpeeksi epätoivoisia.
Monen vaiheen jälkeen yhden hotellin vastaanottovirkailija sanoi että tunti sitten oli neljän kadun päässä kulman takana hotellissa yksi huone vapaana. Ja niin todella oli. Sen oli joku perunut. Huh. Hotel Mirador Belvis. Vain 66 euroa.
Minä menin katedraaliin kuuntelemaan, että kaksi suomalaista peregrinoa oli tullut tänään ja lähtenyt Sahagunista. Ja näin kuinka suitsukeastia tanssi puolelta toiselle viiden papin pitäessä köysistä kiinni.
perjantai 5. kesäkuuta 2015
Helleleikkejä
Tämä ei ole valkoinen pitkähäntäinen haisunäätä vaan Sirpan pikapikaa taltioima todistus aikuisten miesten saippualeikeistä Lavacollasta. Itse asiassa jo Santiago de Compostelasta.
torstai 4. kesäkuuta 2015
Hellettä ja siirtomaahenkeä
Kuin muulilauma olisi lähtenyt liikkeelle tyhjeni Santa Irenen albergue aamulla hyvissä ajoin. Me kuljimme myös vauhdilla seuraavalle paikkakunnalle eli Arzuaan. Automaatti löytyi kyselyn perustella ja niin olimme valmiita jatkamaan matkaa.
Mutta helle iski päälle jo Arzuassa. Takit pois. Välipuserot pois. Hattu tuntui raskaalta varjoisissa paikoissa samoin kuin aurinkolasit. Porta de Santiagoon asti selvisimme hienosti. Hiki valui mutta jalka nousi hyvin Santiagon lentokentän viertä nousevaa metsärinnettä.
Mutta lasillisten naranjaa eli appelsiinimehua jälkeen askel hidastui ja aurinko alkoi hellittämättömän paahtamisen keskeltä taivasta.
Olimme päättäneet yöpyä Hostal San Paiossa. Saimme sieltä huoneen kylpyhuoneella. Siis ylellisyyttä pyhiinvaelluksella.
Päädyimme myös syömään tänne. Siirtomaahenkiseen ravintolaan, jonka camerado on hyvin itsetietoinen, musta ja pieni ja kantaa korkinavaajaa vyöllään kuin veistä. Söimme a la cartalta emmekä perustylsää menu el diaa ja sehän tuntuu nyt kukkarossa. Mutta toiset lampaankyljykset matkalla ei liene kuitenkaan kohtuutonta.
Ja olemmehan jo Santiagossa vaikka emme vielä katedraalin alla.
Mutta helle iski päälle jo Arzuassa. Takit pois. Välipuserot pois. Hattu tuntui raskaalta varjoisissa paikoissa samoin kuin aurinkolasit. Porta de Santiagoon asti selvisimme hienosti. Hiki valui mutta jalka nousi hyvin Santiagon lentokentän viertä nousevaa metsärinnettä.
Mutta lasillisten naranjaa eli appelsiinimehua jälkeen askel hidastui ja aurinko alkoi hellittämättömän paahtamisen keskeltä taivasta.
Olimme päättäneet yöpyä Hostal San Paiossa. Saimme sieltä huoneen kylpyhuoneella. Siis ylellisyyttä pyhiinvaelluksella.
Päädyimme myös syömään tänne. Siirtomaahenkiseen ravintolaan, jonka camerado on hyvin itsetietoinen, musta ja pieni ja kantaa korkinavaajaa vyöllään kuin veistä. Söimme a la cartalta emmekä perustylsää menu el diaa ja sehän tuntuu nyt kukkarossa. Mutta toiset lampaankyljykset matkalla ei liene kuitenkaan kohtuutonta.
Ja olemmehan jo Santiagossa vaikka emme vielä katedraalin alla.
keskiviikko 3. kesäkuuta 2015
Nimikkopyhimys
Pasqual on maitotuotemerkeistä Sirpalle läheisin, sitä voi syödä Päivikin. Naturaalina tietty. Muuan pyhimykseksi julistettu Pasqual, Pashal, Pascal Bailon on toukokuun 17. päivä kuolemallaan Sirpan syntymäpäiväkaveri. Pasqual on paitsi keittotaidollaan ja tanssilla framille päässyt ja on sitä yhä eritoten latinalaisessa Amerikassa.
Onnistuuko gluteeniton pyhiinvaellus Espanjassa?
Me gusta comer una tortilla. Pero soy allergica. Tengo esta papel sobre mi allergia. Eli haluaisin syödä munakkaan, mutta olen allerginen. Minulla on tässä esite asiasta.
Näin olen aloittamut monet keskustelut tarjoilijan kanssa. Jotka ovat ottaneet keliakialiiton paperin, jossa asia on selitetty konkreettisesti ja havainnollisesti.
Matkan alussa teimme paljon ruokaa keittiöllisissä albergueissa. Mutta ruuan valmistaminen tarvitsee myös kaupan ja astioita. Leonin ja Castillan puolella kylissä usein oli ainakin pieni tienda, josta saattoi ostaa jotain ja loihtia ruokaa. Mutta Calicia on toista maata. Hallinnon alberguessa on usein hieno keittiö mutta ei keittiövälineitä.
Sarriassa päätimme hylätä ruuantekemisen ja luottaa keittiöhenkilökuntaan. Siinä olemme onnistuneet hyvin. Alun vatsaongelmista selvisin maitohappokuurilla.
Suurempi ongelma syömisessä on vaihtelun löytäminen. Pyhiinvaeltajan menu on liikuttavan samankaltainen lähes joka paikassa. Pienikin erilaisuus ilahduttaa.
Olemme kuitenkin syöneet myös hyvin. Ponferradan lampaankyljykset olivat loistavat San Andresin tavernassa. Eilen saimme pienessä Taberna Vellassa hyvin maukkaan pyhiinvaeltaja-aterian. Ja Sirpan tekemät ateriat ovat olleet herkullisia.
Gluteeniton voi siis pyhiinvaeltaa Espanjassa. Mutta laukkuun on ainakin pakattava Keliakialiiton esite keliakiasta espanjaksi. Ja ehdottoman suositeltavaa on ainakin jonkinlainen kielitaito. Se aukaisee hyväntahtoisuuden ravintolassa. Saa henkilökunnan paneutumaan asiaan. Toisin kuin pelkkä sin gluten -ilmaisu. Se saa tarjoilijan nopeasti sanomaan: no tiene.
Siis ystävällisyyttä, kärsivällisyyttä ja hieman kielitaitoa. Ja valmiutta tehdä ruokaa myös itse. Sillä selviää pitkälle.
Näin olen aloittamut monet keskustelut tarjoilijan kanssa. Jotka ovat ottaneet keliakialiiton paperin, jossa asia on selitetty konkreettisesti ja havainnollisesti.
Matkan alussa teimme paljon ruokaa keittiöllisissä albergueissa. Mutta ruuan valmistaminen tarvitsee myös kaupan ja astioita. Leonin ja Castillan puolella kylissä usein oli ainakin pieni tienda, josta saattoi ostaa jotain ja loihtia ruokaa. Mutta Calicia on toista maata. Hallinnon alberguessa on usein hieno keittiö mutta ei keittiövälineitä.
Sarriassa päätimme hylätä ruuantekemisen ja luottaa keittiöhenkilökuntaan. Siinä olemme onnistuneet hyvin. Alun vatsaongelmista selvisin maitohappokuurilla.
Suurempi ongelma syömisessä on vaihtelun löytäminen. Pyhiinvaeltajan menu on liikuttavan samankaltainen lähes joka paikassa. Pienikin erilaisuus ilahduttaa.
Olemme kuitenkin syöneet myös hyvin. Ponferradan lampaankyljykset olivat loistavat San Andresin tavernassa. Eilen saimme pienessä Taberna Vellassa hyvin maukkaan pyhiinvaeltaja-aterian. Ja Sirpan tekemät ateriat ovat olleet herkullisia.
Gluteeniton voi siis pyhiinvaeltaa Espanjassa. Mutta laukkuun on ainakin pakattava Keliakialiiton esite keliakiasta espanjaksi. Ja ehdottoman suositeltavaa on ainakin jonkinlainen kielitaito. Se aukaisee hyväntahtoisuuden ravintolassa. Saa henkilökunnan paneutumaan asiaan. Toisin kuin pelkkä sin gluten -ilmaisu. Se saa tarjoilijan nopeasti sanomaan: no tiene.
Siis ystävällisyyttä, kärsivällisyyttä ja hieman kielitaitoa. Ja valmiutta tehdä ruokaa myös itse. Sillä selviää pitkälle.
tiistai 2. kesäkuuta 2015
Valuva silmä
Lähde tämäkin. Pienoisen "reliefi"suihkulähteen toinen silmä. Aistimus on lähellä kyynelehtimistä. Sirpan otoksen tarkennuspaikka Taberna Vallen pihalla viitisen km Arzuasta Santiagoon päin.
Lähteitä, ruusuja ja levähteitä
Pyhiinvaeltajaa arvostetaan Espanjassa. Häntä tervehditään iloisesti ja onnea toivottaen, hänen kanssaan keskustellaan kiinnostuneena niin kylillä kuin vaikkapa junassa. Simpukka rinkassa luo katsojalle hyvän mielen.
Caminolla on vähän väliä paikkoja, jotka on rakennettu pyhiinvaeltajille. Levähdyspaikat ovat eri-ikäisiä. Jotkut ovat kivestä, jotkut valettu betonista ja jotkut puisia. Pöytiä ja penkkejä ja usein myös grilli. Näitä descansoja on usein joko kylän tai kaupungin jälkeen tai ennen. Niin että pyhiinvaeltaja on voinut ostaa leipää ja viiniä ja juustoa kylästä ja asettua hetkeksi lepäämään levähdysalueelle. Myös yksityiset ihmiset ovat laittaneet penkkejä tai pieniä virkistyspaikkoja vaeltajille.
Nämä vanhemmat levähdyskeitaat on nyttemmin syrjäytyneet ja monet niistä ruohottuvat käyttämättöminä. Tämän päivän vaeltajan keitaita ovat kahvilat, ravintolat ja alberguet. Ne ovat lähteitä myös paikallisille, jotka saavat niistä toimeentulonsa.
Ruusuja ei vaeltaja voi olla näkemättä. Niitä tulee vastaan reitin varrella mitä yllättävimmissä paikoissa. Monet niistä on selvästi istutettu pyhiinvaeltajan iloksi.
Lähteitä on paljon reitin varrella. Ja reitti on muotoutunutkin osin niiden perustella. Vesi on merkitty juotavaksi ja pullotettavaksi tai sitten ei. Täällä Caliciassa vuoripurot ja virratkin näyttävät niin puhtailta että niistä voisi juoda.
Lähteet ovat tehneet Espanjan pohjoisosan erittäin suotuisaksi monille lajeille. Niin myös ihmislajille. Vuoriin on muodostunut luolia, jotka ovat antaneet suojaa kylmyyttä ja vihollisia vastaan kymmeniä tuhansia vuosia. Vesi ja suoja ovat olleet kehtona useammankin ihmislajin kehitykselle.
Burgosissa on hieno Museo evolution humana, jossa kerrotaan ja havainnollistetaan ihmisen kehitystä. Siellä voi nähdä niim neandertalin ihmisen kuin homo sapiensin. Siellä on myös mallinnettu Darwinin alus. Suosittelen caminoa kulkeville ajan varaamista museoon tutustumiseksi.
Caminolla on vähän väliä paikkoja, jotka on rakennettu pyhiinvaeltajille. Levähdyspaikat ovat eri-ikäisiä. Jotkut ovat kivestä, jotkut valettu betonista ja jotkut puisia. Pöytiä ja penkkejä ja usein myös grilli. Näitä descansoja on usein joko kylän tai kaupungin jälkeen tai ennen. Niin että pyhiinvaeltaja on voinut ostaa leipää ja viiniä ja juustoa kylästä ja asettua hetkeksi lepäämään levähdysalueelle. Myös yksityiset ihmiset ovat laittaneet penkkejä tai pieniä virkistyspaikkoja vaeltajille.
Nämä vanhemmat levähdyskeitaat on nyttemmin syrjäytyneet ja monet niistä ruohottuvat käyttämättöminä. Tämän päivän vaeltajan keitaita ovat kahvilat, ravintolat ja alberguet. Ne ovat lähteitä myös paikallisille, jotka saavat niistä toimeentulonsa.
Ruusuja ei vaeltaja voi olla näkemättä. Niitä tulee vastaan reitin varrella mitä yllättävimmissä paikoissa. Monet niistä on selvästi istutettu pyhiinvaeltajan iloksi.
Lähteitä on paljon reitin varrella. Ja reitti on muotoutunutkin osin niiden perustella. Vesi on merkitty juotavaksi ja pullotettavaksi tai sitten ei. Täällä Caliciassa vuoripurot ja virratkin näyttävät niin puhtailta että niistä voisi juoda.
Lähteet ovat tehneet Espanjan pohjoisosan erittäin suotuisaksi monille lajeille. Niin myös ihmislajille. Vuoriin on muodostunut luolia, jotka ovat antaneet suojaa kylmyyttä ja vihollisia vastaan kymmeniä tuhansia vuosia. Vesi ja suoja ovat olleet kehtona useammankin ihmislajin kehitykselle.
Burgosissa on hieno Museo evolution humana, jossa kerrotaan ja havainnollistetaan ihmisen kehitystä. Siellä voi nähdä niim neandertalin ihmisen kuin homo sapiensin. Siellä on myös mallinnettu Darwinin alus. Suosittelen caminoa kulkeville ajan varaamista museoon tutustumiseksi.
maanantai 1. kesäkuuta 2015
Sulkakynällä syntyisi
Syntyisi kirjakin. Sulkaan ei nyt tarttunut Sirpa, vaan puolestani sen
on tehnyt Carlos Ruiz Zafon. Hänen antikvaariseen kirjakauppaan liittyvän teoksensa piti toimia myös Sirpan muistiinpanovihkona. Lukeminen on riittänyt.
Vaeltajan kirjat
Ilman kirjoja yli kuukausi? Mahdoton tehtävä, jonka yritin ratkaista ensin teknisesti kuten nykyaikaisen kirjastonhoitajan kuuluu. Hankin sekä uuden älypuhelimen että tabletin. Siis olin hyvin varustautunut. Koepakkauksen jälkeen punnitsin tabletin ja totesin että no way. 700 grammaa painoa. Ehei. En ota.
Päätin ottaa vain puhelimen ja imuroin siihen muutamia lukuohjelmia. Savotta-kirjaston kaunokirjallinen sähkökirjatarjonta oli olematon tai vähintään täysin tarpeitani vastaamaton. Käännyin siis Project Gutenbergin puoleen. Ja onnistuin imuroimaan FBR-readerin ja Minna Canthia mukaan matkalle.
Seuraavat päätökset koskivat sanakirjaa ja matkaopasta. Oppaan päätin ottaa, vaikka tiesin että siitä on mobiiliversiokin olemassa. Sen on oltava koko ajan saatavilla. Sanakirjan olisin imuroinut ja ostanut puhelimeeni, mutta sitä mahdollisuutta minulle ei tarjottu. Näin itseni keskustelun tuoksinassa tai kaupassa puhelimen ja nettiyhteyden kanssa. Kuvittelin mitä maksaa olla koko ajan ulkomaisen puhelinyhtiön kautta netissä. Hylkäsin ajatuksen. Siis Maija, lähetätkö sen sanakirjan sideharsopyyhkeen keralla.
Päätöksiä en ole katunut. Kumpaakin kirjaa olen käyttänyt päivittäin useita kertoja. Ja hyvä päätös oli myös espanjan kielen oppikirjan kantaminen mukana Astorgaan saakka.
Mutta kaunokirjaikävä iski yllätäen ja kovana. Puhelimen näytöltä lukeminen ei ole sama kuin kirjan lukeminen. Sylvin ja Kovan onnen lapsia olen lukenut ja Don Quijotea puoleenväliin. Mutta jollekulle kirjan ystävälle olen kiitollinen. Löysin Ferreiroksen alberguesta Cecilia Samartinin Senor Peregrinon ja olen ahminut sitä onnellisena jo useita päiviä. Sitä riittää vielä muutaman vaelluksen jälkeiseksi lepohetkeksi...
Päätin ottaa vain puhelimen ja imuroin siihen muutamia lukuohjelmia. Savotta-kirjaston kaunokirjallinen sähkökirjatarjonta oli olematon tai vähintään täysin tarpeitani vastaamaton. Käännyin siis Project Gutenbergin puoleen. Ja onnistuin imuroimaan FBR-readerin ja Minna Canthia mukaan matkalle.
Seuraavat päätökset koskivat sanakirjaa ja matkaopasta. Oppaan päätin ottaa, vaikka tiesin että siitä on mobiiliversiokin olemassa. Sen on oltava koko ajan saatavilla. Sanakirjan olisin imuroinut ja ostanut puhelimeeni, mutta sitä mahdollisuutta minulle ei tarjottu. Näin itseni keskustelun tuoksinassa tai kaupassa puhelimen ja nettiyhteyden kanssa. Kuvittelin mitä maksaa olla koko ajan ulkomaisen puhelinyhtiön kautta netissä. Hylkäsin ajatuksen. Siis Maija, lähetätkö sen sanakirjan sideharsopyyhkeen keralla.
Päätöksiä en ole katunut. Kumpaakin kirjaa olen käyttänyt päivittäin useita kertoja. Ja hyvä päätös oli myös espanjan kielen oppikirjan kantaminen mukana Astorgaan saakka.
Mutta kaunokirjaikävä iski yllätäen ja kovana. Puhelimen näytöltä lukeminen ei ole sama kuin kirjan lukeminen. Sylvin ja Kovan onnen lapsia olen lukenut ja Don Quijotea puoleenväliin. Mutta jollekulle kirjan ystävälle olen kiitollinen. Löysin Ferreiroksen alberguesta Cecilia Samartinin Senor Peregrinon ja olen ahminut sitä onnellisena jo useita päiviä. Sitä riittää vielä muutaman vaelluksen jälkeiseksi lepohetkeksi...
sunnuntai 31. toukokuuta 2015
Tossun kulutusta
Jalkaa on pantu toisen eteen. Hallintokunta vaihtui Lugosta Corunaksi, todistavat Sirpan otos ja Sirpan sieviläiskengistä muussaantuneet jalat.
Kengillä kävellään
Painaako? Puristaako? Hiertääkö?
Kengät ovat pyhiinvaeltajalle ehkä tärkein hankinta ja harkinta.
Minä vannon vaelluskenkien päälle. Vaikka täällä kyllä enemmän näkee lenkkitossuja tien päällä.
Minä tein kaikkien sääntöjen ja suositusten mukaisesti. Ostin kengät noin vuotta ennen ekä reissuun lähtemistä. Kävelin ne sisään ennen lähtöä. Noin 350 kilometriä. Ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Yksi rakko vuosi sitten.
Kenkien pitää kestää. Sadasta kahdeksaansataan kilometriin. Ei siinä välttämättä niket eikä adidakset pärjää. Kenkien pitää muotoutua jalan mukaan. Ei littaantumalla vaan löytämällä oikean muodon kengän sisällä. Eli materiaalin on oltava nahkaa. Ja kenkien pitää tukea nilkkaa. Muuten nyrjähtelee nilka ja polvi ja lonkka kesken matkan kivikkoisissa alastuloissa. Tai nousuissa.
Kengät ja jalat ovat olleet pyhiinvaellusreitillä olennaiset aikaisemminkin. Reitllä vilisee paikannimiä ja liikkeitä jooden nimi on calzados eli jalkineet.
Kengät ovat pyhiinvaeltajalle ehkä tärkein hankinta ja harkinta.
Minä vannon vaelluskenkien päälle. Vaikka täällä kyllä enemmän näkee lenkkitossuja tien päällä.
Minä tein kaikkien sääntöjen ja suositusten mukaisesti. Ostin kengät noin vuotta ennen ekä reissuun lähtemistä. Kävelin ne sisään ennen lähtöä. Noin 350 kilometriä. Ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Yksi rakko vuosi sitten.
Kenkien pitää kestää. Sadasta kahdeksaansataan kilometriin. Ei siinä välttämättä niket eikä adidakset pärjää. Kenkien pitää muotoutua jalan mukaan. Ei littaantumalla vaan löytämällä oikean muodon kengän sisällä. Eli materiaalin on oltava nahkaa. Ja kenkien pitää tukea nilkkaa. Muuten nyrjähtelee nilka ja polvi ja lonkka kesken matkan kivikkoisissa alastuloissa. Tai nousuissa.
Kengät ja jalat ovat olleet pyhiinvaellusreitillä olennaiset aikaisemminkin. Reitllä vilisee paikannimiä ja liikkeitä jooden nimi on calzados eli jalkineet.
Uhuu. Kummitteleeko.
Musta kallo kuiskii valohämystä. Eipäs kun taitavasti ötökän kutoma verkko keskuskuoppineen. Aamukasteessa. Tallensi Sirpa.
lauantai 30. toukokuuta 2015
Vangittuja diivoja ja muita näkyjä
Lähdimme tänään usvassa liikkeelle Hospital Alto da Cruzista. Sirpa antoi minulle keijukaisen taikasauvan heti aamusta. Ensimmäiseksi ilmestyivät Titanian seurueen aamukasteiset vuoteet. Seuraavaksi kiveen vangittu diiva katseli vastapäistä kahvilaa aurinkolasit päässä.
Näkyjä oli nähnyt myös O Lameiroksen San Marcoksen ristin muotoillut kansantaiteilija. Sen toisella puolella Virgen de la Dolorosa pitää sylissään kristuslasta, toisella puolella kristus on tuomittuna. Ristin juuressa on vuosiluku, työkaluja kuten hohtimet, vasara ja harava, orjantappurakruunu sekä pääkallo luineen.
Pyhiinvaeltaja kulkee monien tammimetsien ja kastanjapuiden ohi. Niissä ei ole vaikeaa nähdä naisia, petoja, vangittuja eläimiä ja henkiä. Juurakot ovat puhuttevia samalla tavalla. Niiden keskellä on helppo ymmärtään luonnon uskontoja. Mutta samalla niiden muotokielestä on varhaiskristilliset taiteilijat varmasti ammentaneet voimaansa.
Näkyjä oli nähnyt myös O Lameiroksen San Marcoksen ristin muotoillut kansantaiteilija. Sen toisella puolella Virgen de la Dolorosa pitää sylissään kristuslasta, toisella puolella kristus on tuomittuna. Ristin juuressa on vuosiluku, työkaluja kuten hohtimet, vasara ja harava, orjantappurakruunu sekä pääkallo luineen.
Pyhiinvaeltaja kulkee monien tammimetsien ja kastanjapuiden ohi. Niissä ei ole vaikeaa nähdä naisia, petoja, vangittuja eläimiä ja henkiä. Juurakot ovat puhuttevia samalla tavalla. Niiden keskellä on helppo ymmärtään luonnon uskontoja. Mutta samalla niiden muotokielestä on varhaiskristilliset taiteilijat varmasti ammentaneet voimaansa.
perjantai 29. toukokuuta 2015
Vanhoja ja upouusia
Tässäkin on kuivattu maissia. Rakennuksen pystytysaika ajoittunee vuosisadan taa, tulkitsee Sirpa kameraansa.
Journalisitia tekoja
Esi-isiä? Hautoja? Kellari? Muurin pätkä? Rajapyykki? Vallan osoitus? Ovi. Risti. Reikiä.
Matkan alussa olemmme havainneet. että tontti tsi rakennus aloitetaan tai merkataan palalla muuria tai aitaa. Sillä on usein katto. Onko siitä kysymys myös Caliciassa?
Ferreiran kuppilassa aamutuimaan ihmettelemme mikä seinälle ripustettu puukaiverustyö esittää. Siis mitä?
Journalistimme avaa suunsa. Que esta? Kuppilan nuori nainen tajuaa heti. Se on maissin kuivaamiseen tehty rakennus meillä täällä.
Kolumbuksen ja muiden maailmanvalloittajien jäljet näkyvät tässäkin. Tätä todistavat myös rakennelmien ristit ja Calician maljamaista vaakuna mukailevat tornit.
Kuivattuja maissintähkiä oli kuivamassa myös kahvipaikkamme seinillä. Tämä on nyt painunut kalloomme. Ohitimmehan juuri myös Peruscallon.
Matkan alussa olemmme havainneet. että tontti tsi rakennus aloitetaan tai merkataan palalla muuria tai aitaa. Sillä on usein katto. Onko siitä kysymys myös Caliciassa?
Ferreiran kuppilassa aamutuimaan ihmettelemme mikä seinälle ripustettu puukaiverustyö esittää. Siis mitä?
Journalistimme avaa suunsa. Que esta? Kuppilan nuori nainen tajuaa heti. Se on maissin kuivaamiseen tehty rakennus meillä täällä.
Kolumbuksen ja muiden maailmanvalloittajien jäljet näkyvät tässäkin. Tätä todistavat myös rakennelmien ristit ja Calician maljamaista vaakuna mukailevat tornit.
Kuivattuja maissintähkiä oli kuivamassa myös kahvipaikkamme seinillä. Tämä on nyt painunut kalloomme. Ohitimmehan juuri myös Peruscallon.
torstai 28. toukokuuta 2015
Kierrätettävää jätöstä
Eipä ole tullut marssituksi ehdassa lannan tuoksussa pitkään aikaan. Nyt yli kolme viikkoa. Lantalannoitekone Sirpan taltioimana.
Roskapäivitys
Icepeak ritsa laastarinpala compeedin suoja natsoja menninkäisen hattu muovipulloja muovipullon korkkeja nenäliinoja pissapapereita omena muovipusseja suklaan käärepapereita proteiinipatukoiden kuoria sokeripapereita foliokääreitä muovipinnotteisia kääreitä muovikasseja kosteuspyyhkeitä pissapapereita paalinarua sinistä muovinarua tölkkejä klipsejä alberguemainoksia naksuja jäätelötikkuja piipputupakan kääreitä savukepakkauksia painopakkauksia muovipulloja nyörinpätkiä sukkia pyyhkeitä kenkä kangasnenäliina huivi kangaspala muovipulloja.
Ps. Haastamme kaikki peregrinat pissapaperin kätkentätalkoisiin.
Ps. Haastamme kaikki peregrinat pissapaperin kätkentätalkoisiin.
keskiviikko 27. toukokuuta 2015
Alle sata km
Muurahaisten polku kulkee caminolamme. Vilske käy sielläkin. Sirpan linssi ei valehtele. Matkamme hupenee hupenemistaan.
Ruuhkaa Santiagon tiellä
Lähdimme Sarriasta aamulla puoli yhdeksän maissa. Ja jos aiemminkin on kulkijoiden määrä tuntunut suurelta, niin viimeistään nyt. Mukaan tielle ilmestyivät päiväreppulaiset isoina ryhminä. Yhtä porukkaa epäilimme suomenruotsalaisiksi.
Sarriasta Santiagoon on caminon suosituimpia välimatkoja. Se on hieman yli sata kilometriä ja riittää juuri compostelaan eli syntien anteeksi saamisen dokumenttiin. Pyöräilijöille se ei vielä riitä. Heidän on poljettava vähintään 200 kilometriä.
Pyhiinvaeltajia kulkee Jaakontiellä paljon. Uusinta tietoa yritin etsiä, mutta törmäsin tällä samsungilla vain vuoden 2010 tietoon. Kommentoikaa uudemmalla tiedolla. Vuonna 2010 Santiagoon kulki yli 150 000 matkalaista. Heistä runsaat 800 oli suomalaisia. Kyllä siitä jo ruuhka syntyy.
Sarriasta Santiagoon on caminon suosituimpia välimatkoja. Se on hieman yli sata kilometriä ja riittää juuri compostelaan eli syntien anteeksi saamisen dokumenttiin. Pyöräilijöille se ei vielä riitä. Heidän on poljettava vähintään 200 kilometriä.
Pyhiinvaeltajia kulkee Jaakontiellä paljon. Uusinta tietoa yritin etsiä, mutta törmäsin tällä samsungilla vain vuoden 2010 tietoon. Kommentoikaa uudemmalla tiedolla. Vuonna 2010 Santiagoon kulki yli 150 000 matkalaista. Heistä runsaat 800 oli suomalaisia. Kyllä siitä jo ruuhka syntyy.
tiistai 26. toukokuuta 2015
Luostarin nurkkaa
Kulman takaa kurkkauspeilistä Sirpalle ohikulkijana antautui palanen Samoksen luostaria. Sisuksiinkin sovimme, me ja monet muut.
Yötä Samoksen benediktiinien majatalossa
Aamulla söimme evästä penkillä luostarin vieressä. Benediktiinien vierasmajasta piti lähteä puoli kahdeksalta eikä siellä ollut ruokasalia.
Caminon varrella on useampia benediktiinien ylläpitämiä refugioita. Yövyimme yhdessä jo tällä matkallamme ja nyt toisessa, yhdessä Euroopan tunnetuimmista luostareista. Samoksen luostari on Espanjan vanhin, perustettu jo ennen tuhatlukua. Se on ollut hyvin merkittävä vallankäyttäjä sekä taloudellisesti että henkisesti. Tällä hetkellä siellä ei enää ole kuin 9 munkkia.
Caminolla olemm yöpyneet myös Clunyn luostarista tehdyssä alberguessa heti Sahagunissa. Clunyn luostarilaitos syntyi uudistusliikkeenä benediktiinien sääntökunnan sisällä.
Fransikaanit ovat tuttu nimenä, mutta vasta kuusi votta sitten Italiassa Assisissa käydessä ajatus ja hieman parempi ymmärys tähän köyhyyslupauksen tehneeseen sääntökuntaan syntyi. Dominikaaneihin en ole törmännnyt kuin historiallisissa romaaneissa.
Sen sijaan oma pohjoismainen ja naisen perustama luostarlaitos on tuttu ainakin nimenä ja paikkana. Pyhän Birgitan perustama naisluostari toimi aikoinaan Naantalissa. Sellainen on Suomessa edelleen Turussa. Sielläkin voi yöpyä. Keskellä Turkua.
Ja tietenkin meillä on ortodoksisen kirkon Valamon ja Lintulan luostarit Heinävedellä. Eleläsavolaisena olen niistä ylpeä.
Caminon varrella on useampia benediktiinien ylläpitämiä refugioita. Yövyimme yhdessä jo tällä matkallamme ja nyt toisessa, yhdessä Euroopan tunnetuimmista luostareista. Samoksen luostari on Espanjan vanhin, perustettu jo ennen tuhatlukua. Se on ollut hyvin merkittävä vallankäyttäjä sekä taloudellisesti että henkisesti. Tällä hetkellä siellä ei enää ole kuin 9 munkkia.
Caminolla olemm yöpyneet myös Clunyn luostarista tehdyssä alberguessa heti Sahagunissa. Clunyn luostarilaitos syntyi uudistusliikkeenä benediktiinien sääntökunnan sisällä.
Fransikaanit ovat tuttu nimenä, mutta vasta kuusi votta sitten Italiassa Assisissa käydessä ajatus ja hieman parempi ymmärys tähän köyhyyslupauksen tehneeseen sääntökuntaan syntyi. Dominikaaneihin en ole törmännnyt kuin historiallisissa romaaneissa.
Sen sijaan oma pohjoismainen ja naisen perustama luostarlaitos on tuttu ainakin nimenä ja paikkana. Pyhän Birgitan perustama naisluostari toimi aikoinaan Naantalissa. Sellainen on Suomessa edelleen Turussa. Sielläkin voi yöpyä. Keskellä Turkua.
Ja tietenkin meillä on ortodoksisen kirkon Valamon ja Lintulan luostarit Heinävedellä. Eleläsavolaisena olen niistä ylpeä.
maanantai 25. toukokuuta 2015
Siimekseen Samokseen
Päivi pistelee polkua kohti Samosta. Kerrankin oikea idylli, sanoo Sirpan kamera.
Lehtimajassa kuljen
Juutalaisten lehtimajajuhlaa vietetään lokakuussa. Se on yksi kolmesta pyhiinvaellusjuhlasta, jolloin juutalaiset vierailevat Jerusalemissa. Lehtimajajuhla oli alunperin sadonkorjuujuhla, jolloin usein yövyttiin majoissa pelloilla. Sen aikana muistetaan myös 40 erämaavuotta. Lehtimajajuhla on kiitollisuuden juhla.
Jaakontien kulkija saa kävellä lehtimajassa lähestyessään Triacastelaa. Vuoren alarinteiltä alkavat vanhat kastanjat ja tammet, joiden siimeksessä pyhiinvaeltaja taivaltaa.
Opaskirja varoittaa Samoksen luostarireitin valitsijaa asvaltista. Mutta se ei kerro, miten kauniin vanhan metsän läpi reitti vie vaeltajan eikä sitä miten polku ja sen rakenteet ovat liuskekivistä muuria San Cristobosta lähtien. Muurit tuntuvat ikivanhoilta ja siirtävät matkaajaa myös ajassa. Siinä lehtimajassa kulkiessaan kokee suurta kiitollisuutta olemassaolosta ja elämästä, siitä että saa olla täällä, tällä reitillä juuri nyt.
Jaakontien kulkija saa kävellä lehtimajassa lähestyessään Triacastelaa. Vuoren alarinteiltä alkavat vanhat kastanjat ja tammet, joiden siimeksessä pyhiinvaeltaja taivaltaa.
Opaskirja varoittaa Samoksen luostarireitin valitsijaa asvaltista. Mutta se ei kerro, miten kauniin vanhan metsän läpi reitti vie vaeltajan eikä sitä miten polku ja sen rakenteet ovat liuskekivistä muuria San Cristobosta lähtien. Muurit tuntuvat ikivanhoilta ja siirtävät matkaajaa myös ajassa. Siinä lehtimajassa kulkiessaan kokee suurta kiitollisuutta olemassaolosta ja elämästä, siitä että saa olla täällä, tällä reitillä juuri nyt.
sunnuntai 24. toukokuuta 2015
Musta syö vihreää
Murkinoiva superetana osui Sitpan linssin eteen matkalla korkeuksista Triacastelaan.
Flora ja fauna
Tänään laskeuduimme rauhallisesti vuorilta Triacastelaan, pieneen kaupunkiin noin 600 metriä alemmaksi. Lasku oli onneksi huomattavasti parempikuntoista kärrytietä kuin edellinen pitkä lasku rautaristiltä alas. Mutta sääriin tämä kävi parempi polvisellakin.
Lähdimme aamusumussa, mutta nopeasti näkymättömät nereidit tai dryadit paimensivat pilvilampaat alas laaksoihin.
Vuorilla noin 1200 metrin korkeudessa kasvillisuus oli yllättäen hyvin kotoista. Koivut ja pihlajat kasvoivat pellonpintareilla. Nokkoset ja rentukat kukkivat, kurjenpolvet aukoivat kukintoja samoin kuin koiranputket. Voikukat olivat jo pörheinä siemenuntuvina.
Vuorikylissä tarkkailimme kotielämiä niin korkealla niityillä kuin keskellä kyläraittia. Lampaita näimme ennen Ponferraa ison lauman, jota kolme tarkkaavaista koiraa paimensi. Fonfriassa lehmä lähti karkuun ja ravasi utaret heiluen raitilla. Mutta koirat senkin äkkiä palauttivat takaisin. Samassa kyläsä meille ja muille pyhiinvaeltajille tarjoiltiin ternimaidosta tehtyjä lättyjä.
Hospital de la Condesassa keskustelimme kanojen ja kukkojen kanssa. Ne tepastelivat kaikessa rauhassa pitkin kylää. Vanhat hieman ontuvat koirat kulkivat myös vapaina raitilla. Tai makoilivat keskellä tietä käpälät ojossa.
Villieläimistä olemme seurustelleet lähinnä sammakkojen ja lintujen kanssa. Sirpa on tunnistanut ainakin punarinnan, keltasirkun, kiurun, mustavariksen, harakan ja pikku peukaloisten kanssa. Yhtenä aamuna kuuntelimme satakieltä. Haikaroiden kalkatusääneen me emme ole vielä pystyneet.
Lähdimme aamusumussa, mutta nopeasti näkymättömät nereidit tai dryadit paimensivat pilvilampaat alas laaksoihin.
Vuorilla noin 1200 metrin korkeudessa kasvillisuus oli yllättäen hyvin kotoista. Koivut ja pihlajat kasvoivat pellonpintareilla. Nokkoset ja rentukat kukkivat, kurjenpolvet aukoivat kukintoja samoin kuin koiranputket. Voikukat olivat jo pörheinä siemenuntuvina.
Vuorikylissä tarkkailimme kotielämiä niin korkealla niityillä kuin keskellä kyläraittia. Lampaita näimme ennen Ponferraa ison lauman, jota kolme tarkkaavaista koiraa paimensi. Fonfriassa lehmä lähti karkuun ja ravasi utaret heiluen raitilla. Mutta koirat senkin äkkiä palauttivat takaisin. Samassa kyläsä meille ja muille pyhiinvaeltajille tarjoiltiin ternimaidosta tehtyjä lättyjä.
Hospital de la Condesassa keskustelimme kanojen ja kukkojen kanssa. Ne tepastelivat kaikessa rauhassa pitkin kylää. Vanhat hieman ontuvat koirat kulkivat myös vapaina raitilla. Tai makoilivat keskellä tietä käpälät ojossa.
Villieläimistä olemme seurustelleet lähinnä sammakkojen ja lintujen kanssa. Sirpa on tunnistanut ainakin punarinnan, keltasirkun, kiurun, mustavariksen, harakan ja pikku peukaloisten kanssa. Yhtenä aamuna kuuntelimme satakieltä. Haikaroiden kalkatusääneen me emme ole vielä pystyneet.
lauantai 23. toukokuuta 2015
Ystävämme myyrä
Valitettavasti kohtaamamme myyrä matkalla Fonfriaan oli vainaja, yhtä kaikki vaeltajakaveri. Juvalta Päivin pihalta aiemmin eräs myyrävainaa on päätynyt pariinkin Sirpan näyttelyyn.
Eläimellistä eli tunnetko matkakumppanisi?
Calician ylätasangolla tuulee ja on kylmää. Yöllä lämpötila on käynyt lähellä nollaa, toissayönä jopa pakkasen puolella. Siitä syystä O'Cebreiron aamumme eilen oli hyvin kaunis: koko alatasanko ja vuorten välit olivat täynnä usvaa ja aurinko nousi punertavana valona näiden usvapilvien ylle.
Kun matkustaa matkakumppanin kanssa useamman päivän tai jopa useammman viikon kuten kävellessään useita satoja kilometrejä, joutuu hioutumaan ja hankautumaan toisen kanssa monelta kulmalta. Kun vielä majoitusolosuhteet eivät tarjoa yksityisyyttä, niin tilanne muttuu entistä vaativammaksi.
Erityisen tärkeitä ovat aamutavat. Toinen puhuu mielellään heti ja helposti, toinen taas pysyy mykkänä useita tunteja. Ja mahdollisesti saa aggresiokohtauksia toisen puheesta. Tilanteesta ei selviä kuin puhumalla ja sopimalla säännöt, ettei ajatusten aamujakamista aloiteta ennen kuin säädyllisen ajan kuluttua heräämisestä.
Asiassa on kyse tilan antamisesta toisen pään sisäisyydelle. Se edellyttää sekä oma että toisen hiljaisuuden kunnioittamista. Tämä on ehkä matkakumppanuuden kulmakiviä.
Erilaiset rytmit saattavat olla kohtalaisen sulattelun paikkoja. Toinen lähtee puolessa tunnissa ja toinen kahdessa tunnissa. Toinen syö joka toinen tunti jotain ja toinen aamulla ja illalla. Taukorytmeissä on myös yhteensovittamista.
Eilen Hospital de la Condesan O'Tearin baarissa syödessämme totesi australialainen Carola, että hän oli havainnut itsessään vahvan opettajamenttaliteetin. Tämä oikeassa olemisen armolahja on hyvä tunnistaa itsessään ja hillitä sitä tai kumppanuus voi loppua lyhyeen.
Toisesta löytyy myös uusia hauskoja puolia. Sirpasta on paljastunut äänieläin. Olen jopa äänittänyt hänen sammakonkutsuääniään. Kanan ja kukonkutsuun en ole ennättänyt mikrofoneineni. Saas nähdä saatteko vielä jonkin pätkän nähdä you tubessa...
Kun matkustaa matkakumppanin kanssa useamman päivän tai jopa useammman viikon kuten kävellessään useita satoja kilometrejä, joutuu hioutumaan ja hankautumaan toisen kanssa monelta kulmalta. Kun vielä majoitusolosuhteet eivät tarjoa yksityisyyttä, niin tilanne muttuu entistä vaativammaksi.
Erityisen tärkeitä ovat aamutavat. Toinen puhuu mielellään heti ja helposti, toinen taas pysyy mykkänä useita tunteja. Ja mahdollisesti saa aggresiokohtauksia toisen puheesta. Tilanteesta ei selviä kuin puhumalla ja sopimalla säännöt, ettei ajatusten aamujakamista aloiteta ennen kuin säädyllisen ajan kuluttua heräämisestä.
Asiassa on kyse tilan antamisesta toisen pään sisäisyydelle. Se edellyttää sekä oma että toisen hiljaisuuden kunnioittamista. Tämä on ehkä matkakumppanuuden kulmakiviä.
Erilaiset rytmit saattavat olla kohtalaisen sulattelun paikkoja. Toinen lähtee puolessa tunnissa ja toinen kahdessa tunnissa. Toinen syö joka toinen tunti jotain ja toinen aamulla ja illalla. Taukorytmeissä on myös yhteensovittamista.
Eilen Hospital de la Condesan O'Tearin baarissa syödessämme totesi australialainen Carola, että hän oli havainnut itsessään vahvan opettajamenttaliteetin. Tämä oikeassa olemisen armolahja on hyvä tunnistaa itsessään ja hillitä sitä tai kumppanuus voi loppua lyhyeen.
Toisesta löytyy myös uusia hauskoja puolia. Sirpasta on paljastunut äänieläin. Olen jopa äänittänyt hänen sammakonkutsuääniään. Kanan ja kukonkutsuun en ole ennättänyt mikrofoneineni. Saas nähdä saatteko vielä jonkin pätkän nähdä you tubessa...
perjantai 22. toukokuuta 2015
Calician kananen
Hospital de la Condesassa vaeltavat niin kanaset kuin kukkoset, koirat, lehmät ynnä sonnit, ja aiemmin vaelsi tietty itse kreivitärkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)