Tossun kulutusta

Jalkaa on pantu toisen eteen. Hallintokunta vaihtui Lugosta Corunaksi, todistavat Sirpan otos ja Sirpan sieviläiskengistä muussaantuneet jalat.

Kengillä kävellään

Painaako? Puristaako? Hiertääkö?
Kengät ovat pyhiinvaeltajalle ehkä tärkein hankinta ja harkinta.
Minä vannon vaelluskenkien päälle. Vaikka täällä kyllä enemmän näkee lenkkitossuja tien päällä.
Minä tein kaikkien sääntöjen ja suositusten mukaisesti. Ostin kengät noin vuotta ennen ekä reissuun lähtemistä. Kävelin ne sisään ennen lähtöä. Noin 350 kilometriä. Ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Yksi rakko vuosi sitten.
Kenkien pitää kestää. Sadasta kahdeksaansataan kilometriin. Ei siinä välttämättä niket eikä adidakset pärjää. Kenkien pitää muotoutua jalan mukaan. Ei littaantumalla vaan löytämällä oikean muodon kengän sisällä. Eli materiaalin on oltava nahkaa. Ja kenkien pitää tukea nilkkaa. Muuten nyrjähtelee nilka ja polvi ja lonkka kesken matkan kivikkoisissa alastuloissa. Tai nousuissa.

Kengät ja jalat ovat olleet pyhiinvaellusreitillä olennaiset aikaisemminkin. Reitllä vilisee paikannimiä ja liikkeitä jooden nimi on calzados eli jalkineet.

Uhuu. Kummitteleeko.

Musta kallo kuiskii valohämystä. Eipäs kun taitavasti ötökän kutoma verkko keskuskuoppineen. Aamukasteessa. Tallensi Sirpa.

Vangittuja diivoja ja muita näkyjä

Lähdimme tänään usvassa liikkeelle Hospital Alto da Cruzista. Sirpa antoi minulle keijukaisen taikasauvan heti aamusta. Ensimmäiseksi ilmestyivät Titanian seurueen aamukasteiset vuoteet. Seuraavaksi kiveen vangittu diiva katseli vastapäistä kahvilaa aurinkolasit päässä.
Näkyjä oli nähnyt myös O Lameiroksen San Marcoksen ristin muotoillut kansantaiteilija. Sen toisella puolella Virgen de la Dolorosa pitää sylissään kristuslasta, toisella puolella kristus on tuomittuna. Ristin juuressa on vuosiluku, työkaluja kuten hohtimet, vasara ja harava, orjantappurakruunu sekä pääkallo luineen.

Pyhiinvaeltaja kulkee monien tammimetsien ja kastanjapuiden ohi. Niissä ei ole vaikeaa nähdä naisia, petoja, vangittuja eläimiä ja henkiä. Juurakot ovat puhuttevia samalla tavalla. Niiden keskellä on helppo ymmärtään luonnon uskontoja. Mutta samalla niiden muotokielestä on varhaiskristilliset taiteilijat varmasti ammentaneet voimaansa.

Vanhoja ja upouusia

Tässäkin on kuivattu maissia. Rakennuksen pystytysaika ajoittunee vuosisadan taa, tulkitsee Sirpa kameraansa.

Journalisitia tekoja

Esi-isiä? Hautoja? Kellari? Muurin pätkä? Rajapyykki? Vallan osoitus? Ovi. Risti. Reikiä.
Matkan alussa olemmme havainneet. että tontti tsi rakennus aloitetaan tai merkataan palalla muuria tai aitaa. Sillä on usein katto. Onko siitä kysymys myös Caliciassa?
Ferreiran kuppilassa aamutuimaan ihmettelemme mikä seinälle ripustettu puukaiverustyö esittää. Siis mitä?
Journalistimme avaa suunsa. Que esta? Kuppilan nuori nainen tajuaa heti. Se on maissin kuivaamiseen tehty rakennus meillä täällä.
Kolumbuksen ja muiden maailmanvalloittajien jäljet näkyvät tässäkin. Tätä todistavat myös rakennelmien ristit ja Calician maljamaista vaakuna mukailevat tornit.
Kuivattuja maissintähkiä oli kuivamassa myös kahvipaikkamme seinillä. Tämä on nyt painunut kalloomme. Ohitimmehan juuri myös Peruscallon.

Kierrätettävää jätöstä

Eipä ole tullut marssituksi ehdassa lannan tuoksussa pitkään aikaan. Nyt yli kolme viikkoa. Lantalannoitekone Sirpan taltioimana.

Roskapäivitys

Icepeak ritsa laastarinpala compeedin suoja natsoja menninkäisen hattu muovipulloja muovipullon korkkeja nenäliinoja pissapapereita omena muovipusseja suklaan käärepapereita proteiinipatukoiden kuoria sokeripapereita foliokääreitä muovipinnotteisia kääreitä muovikasseja kosteuspyyhkeitä pissapapereita paalinarua sinistä muovinarua tölkkejä klipsejä alberguemainoksia naksuja jäätelötikkuja piipputupakan kääreitä savukepakkauksia painopakkauksia muovipulloja nyörinpätkiä sukkia pyyhkeitä kenkä kangasnenäliina huivi kangaspala muovipulloja.

Ps. Haastamme kaikki peregrinat pissapaperin kätkentätalkoisiin.

Alle sata km

Muurahaisten polku kulkee caminolamme. Vilske käy sielläkin. Sirpan linssi ei valehtele. Matkamme hupenee hupenemistaan.

Ruuhkaa Santiagon tiellä

Lähdimme Sarriasta aamulla puoli yhdeksän maissa. Ja jos aiemminkin on kulkijoiden määrä tuntunut suurelta, niin viimeistään nyt. Mukaan tielle ilmestyivät päiväreppulaiset isoina ryhminä. Yhtä porukkaa epäilimme suomenruotsalaisiksi.
Sarriasta Santiagoon on caminon suosituimpia välimatkoja. Se on hieman yli sata kilometriä ja riittää juuri compostelaan eli syntien anteeksi saamisen dokumenttiin. Pyöräilijöille se ei vielä riitä. Heidän on poljettava vähintään 200 kilometriä.
Pyhiinvaeltajia kulkee Jaakontiellä paljon. Uusinta tietoa yritin etsiä, mutta törmäsin tällä samsungilla vain vuoden 2010 tietoon. Kommentoikaa uudemmalla tiedolla. Vuonna 2010 Santiagoon kulki yli 150 000 matkalaista. Heistä runsaat 800 oli suomalaisia. Kyllä siitä jo ruuhka syntyy.

Luostarin nurkkaa

Kulman takaa kurkkauspeilistä Sirpalle ohikulkijana antautui palanen Samoksen luostaria. Sisuksiinkin sovimme, me ja monet muut.

Yötä Samoksen benediktiinien majatalossa

Aamulla söimme evästä penkillä luostarin vieressä. Benediktiinien vierasmajasta piti lähteä puoli kahdeksalta eikä siellä ollut ruokasalia.
Caminon varrella on useampia benediktiinien ylläpitämiä refugioita. Yövyimme yhdessä jo tällä matkallamme ja nyt toisessa, yhdessä Euroopan tunnetuimmista luostareista. Samoksen luostari on Espanjan vanhin, perustettu jo ennen tuhatlukua. Se on ollut hyvin merkittävä vallankäyttäjä sekä taloudellisesti että henkisesti. Tällä hetkellä siellä ei enää ole kuin 9 munkkia.
Caminolla olemm yöpyneet myös Clunyn luostarista tehdyssä alberguessa heti Sahagunissa. Clunyn luostarilaitos syntyi uudistusliikkeenä benediktiinien sääntökunnan sisällä.
Fransikaanit ovat tuttu nimenä, mutta vasta kuusi votta sitten Italiassa Assisissa käydessä ajatus ja hieman parempi ymmärys tähän köyhyyslupauksen tehneeseen sääntökuntaan syntyi. Dominikaaneihin en ole törmännnyt kuin historiallisissa romaaneissa.
Sen sijaan oma pohjoismainen ja naisen perustama luostarlaitos on tuttu ainakin nimenä ja paikkana. Pyhän Birgitan perustama naisluostari toimi aikoinaan Naantalissa. Sellainen on Suomessa edelleen Turussa. Sielläkin voi yöpyä. Keskellä Turkua.
Ja tietenkin meillä on ortodoksisen kirkon Valamon ja Lintulan luostarit Heinävedellä. Eleläsavolaisena olen niistä ylpeä.

Siimekseen Samokseen

Päivi pistelee polkua kohti Samosta. Kerrankin oikea idylli, sanoo Sirpan kamera.

Lehtimajassa kuljen

Juutalaisten lehtimajajuhlaa vietetään lokakuussa. Se on yksi kolmesta pyhiinvaellusjuhlasta, jolloin juutalaiset vierailevat Jerusalemissa. Lehtimajajuhla oli alunperin sadonkorjuujuhla, jolloin usein yövyttiin majoissa pelloilla. Sen aikana muistetaan myös 40 erämaavuotta. Lehtimajajuhla on kiitollisuuden juhla.
Jaakontien kulkija saa kävellä lehtimajassa lähestyessään Triacastelaa. Vuoren alarinteiltä alkavat vanhat kastanjat ja tammet, joiden siimeksessä pyhiinvaeltaja taivaltaa.
Opaskirja varoittaa Samoksen luostarireitin valitsijaa asvaltista. Mutta se ei kerro, miten kauniin vanhan metsän läpi reitti vie vaeltajan eikä sitä miten polku ja sen rakenteet ovat liuskekivistä muuria San Cristobosta lähtien. Muurit tuntuvat ikivanhoilta ja siirtävät matkaajaa myös ajassa. Siinä lehtimajassa kulkiessaan kokee suurta kiitollisuutta olemassaolosta ja elämästä, siitä että saa olla täällä, tällä reitillä juuri nyt.

Musta syö vihreää

Murkinoiva superetana osui Sitpan linssin eteen matkalla korkeuksista Triacastelaan.

Flora ja fauna

Tänään laskeuduimme rauhallisesti vuorilta Triacastelaan, pieneen kaupunkiin noin 600 metriä alemmaksi. Lasku oli onneksi huomattavasti parempikuntoista kärrytietä kuin edellinen pitkä lasku rautaristiltä alas. Mutta sääriin tämä kävi parempi polvisellakin.
Lähdimme aamusumussa, mutta nopeasti näkymättömät nereidit tai dryadit paimensivat pilvilampaat alas laaksoihin.
Vuorilla noin 1200 metrin korkeudessa kasvillisuus oli yllättäen hyvin kotoista. Koivut ja pihlajat kasvoivat pellonpintareilla. Nokkoset ja rentukat kukkivat, kurjenpolvet aukoivat kukintoja samoin kuin koiranputket. Voikukat olivat jo pörheinä siemenuntuvina.
Vuorikylissä tarkkailimme kotielämiä niin korkealla niityillä kuin keskellä kyläraittia. Lampaita näimme ennen Ponferraa ison lauman, jota kolme tarkkaavaista koiraa paimensi. Fonfriassa lehmä lähti karkuun ja ravasi utaret heiluen raitilla. Mutta koirat senkin äkkiä palauttivat takaisin. Samassa kyläsä meille ja muille pyhiinvaeltajille tarjoiltiin ternimaidosta tehtyjä lättyjä.
Hospital de la Condesassa keskustelimme kanojen ja kukkojen kanssa. Ne tepastelivat kaikessa rauhassa pitkin kylää. Vanhat hieman ontuvat koirat kulkivat myös vapaina raitilla. Tai makoilivat keskellä tietä käpälät ojossa.
Villieläimistä olemme seurustelleet lähinnä sammakkojen ja lintujen kanssa. Sirpa on tunnistanut ainakin punarinnan, keltasirkun, kiurun, mustavariksen, harakan ja pikku peukaloisten kanssa. Yhtenä aamuna kuuntelimme satakieltä. Haikaroiden kalkatusääneen me emme ole vielä pystyneet.

Ystävämme myyrä

Valitettavasti kohtaamamme myyrä matkalla Fonfriaan oli vainaja, yhtä kaikki vaeltajakaveri. Juvalta Päivin pihalta aiemmin eräs myyrävainaa on päätynyt pariinkin Sirpan näyttelyyn.

Eläimellistä eli tunnetko matkakumppanisi?

Calician ylätasangolla tuulee ja on kylmää. Yöllä lämpötila on käynyt lähellä nollaa, toissayönä jopa pakkasen puolella. Siitä syystä O'Cebreiron aamumme eilen oli hyvin kaunis: koko alatasanko ja vuorten välit olivat täynnä usvaa ja aurinko nousi punertavana valona näiden usvapilvien ylle.
Kun matkustaa matkakumppanin kanssa useamman päivän tai jopa useammman viikon kuten kävellessään useita satoja kilometrejä, joutuu hioutumaan ja hankautumaan toisen kanssa monelta kulmalta. Kun vielä majoitusolosuhteet eivät tarjoa yksityisyyttä, niin tilanne muttuu entistä vaativammaksi.
Erityisen tärkeitä ovat aamutavat. Toinen puhuu mielellään heti ja helposti, toinen taas pysyy mykkänä useita tunteja. Ja mahdollisesti saa aggresiokohtauksia toisen puheesta. Tilanteesta ei selviä kuin puhumalla ja sopimalla säännöt, ettei ajatusten aamujakamista aloiteta ennen kuin säädyllisen ajan kuluttua heräämisestä.
Asiassa on kyse tilan antamisesta toisen pään sisäisyydelle. Se edellyttää sekä oma että toisen hiljaisuuden kunnioittamista. Tämä on ehkä matkakumppanuuden kulmakiviä.
Erilaiset rytmit saattavat olla kohtalaisen sulattelun paikkoja. Toinen lähtee puolessa tunnissa ja toinen kahdessa tunnissa. Toinen syö joka toinen tunti jotain ja toinen aamulla ja illalla. Taukorytmeissä on myös yhteensovittamista.
Eilen Hospital de la Condesan O'Tearin baarissa syödessämme totesi australialainen Carola, että hän oli havainnut itsessään vahvan opettajamenttaliteetin. Tämä oikeassa olemisen armolahja on hyvä tunnistaa itsessään ja hillitä sitä tai kumppanuus voi loppua lyhyeen.
Toisesta löytyy myös uusia hauskoja puolia. Sirpasta on paljastunut äänieläin. Olen jopa äänittänyt hänen sammakonkutsuääniään. Kanan ja kukonkutsuun en ole ennättänyt mikrofoneineni. Saas nähdä saatteko vielä jonkin pätkän nähdä you tubessa...

Calician kananen

Hospital de la Condesassa vaeltavat niin kanaset kuin kukkoset, koirat, lehmät ynnä sonnit, ja aiemmin vaelsi tietty itse kreivitärkin.

Caliciaan

Caliciaan siirtymisellä on selvästi merkitystä. Vaikka se onkin vielä epäselvää. Kieli kylteissä muuttui. Alberguet ovat Xunta de Calician eikä municipal eli tulkintani mukaan Calician kulttuuriministeriön ylläpitämiä eikä kunnallisia. Niissä ei ole vilttejä. Keltaisia nuolia on vähemmän. Ja suurella kahden päivän kokemuksella voimme todeta että täällä on kylmempää.

Varjoa vain

Me vaeltajat ja tuntemamme oleva ovat varjoja vain. Maan pinnalta Sirpan tallentama.

Pyhiinvelluksesta

Nouse. nouse, nouse, puron vartta, puronvartta, nouse. Ja vihdoin olemme perillä O'Cebreirossa, ylhäällä vuoren huipulla. Huipulla jossa tulee, tuulee kylmästi.
Pyhiinvaellusreittejä katolisessa maailmassa oli keskiajalla kolme: Jerusalemiin, Roomaan ja Santiagoon. Santiagoon vie tällä hetkellä useita reittejä Ranskasta ja Espanjasta. Camino frances on vanhin ja tunnetuin pääreitti jota kuljemme. Bilbaosta kulkee yksi reitti pitkin pohjoisrannikkoa ja Portugalista toinen länsirannikkoa. Mutta Espanja risteilee reittejä eri maakunnista Santiagoon. Monet ranskalaiset lähtevät Ranskasta. Johanna, jonka tapasimme, oli lähtenyt Sveitsistä pyörällä.
Pyhiinvaeltajan sanotaan kulkevan kolmen vaiheen läpi: fyysisen, sielullisen ja henkisen. Vaellusreitillä kaikkein ilmeisin näyttää olevan fyysinen. Espanjalaiset miehet ajavat caminoa pyörällä tyköistuvissa pyöräilyvaatteissaan. Alberguessa keskustelut lähtevät liikkeelle kysymyksestä, montako kilometriä olet kävellyt ja mistä olet lähtenyt.
Ja onhan fyysinen suorittaminen pyhiinvaeltajalle tärkeää kun hän etenee 100-800 kilometriä kävellen, pyörällä tai ratsain. Mutta jotain sielullista ja henkistä ihminen väkisin käy läpi, kun hän vaeltaa irti arkirutiineistaan useamman viikon ajan.

Kirjoituksen salaisuus

Merkit ovat sitä miten ne luetaan. Tämä 'muinainen teksti' liukui jalkojemme alla matkalla Vega de Valcarceen. Kulunutta jalankulun ohjailulinjaa, vakuutti Sirpan dokumentointiväline.

Joki kohisee vuorten solassa

Koko päivän olemme kulkeneet camino francesin pääuomaa Pereje-joen vartta pitkin. Villafranca del Bierzosta camino jakautuu kolmeen suuntaan. Vaeltaja voi valita jokisolassa mutkittelevan mutta vain vähän ja tasaisesti nousevan caminon, jonka varjopuolina ovat valtatiet A6 ja N6. Kaksi muuta caminoa ovat maisemareittejä,  jotka nousevat altoille eli vuorille enemmän tai vähemmän jyrkästi. Etenkin pitempi vihreä reitti tarvitsee jo toisenlaista varustautumistakin.
Joen pauhua ja liplatusta kuunnellessaan ja ikivanhoja aarniopuita katsellessaan lähtee pakosta vertaamaan pyhiinvaellusta fantasiakirjojen maailmoihin. Niissä yhdistyvät keskiajan ritariromatiikka ja symbolit satu- ja taruainesten logiikkaan.
Monien fantasiakirjojen perusaineksena on matka ja vaellus jonnekin. Useimiten niissä etsitään jotakin, haetaan takaisin menetettyä tai tavoitellaan pelastavaa taikaesinettä tai -tietoa.
Samanlaista vaellusta on pyhiinvaeltajakin tekemässä. Hän hakee avainta itseensä, henkistä ja hengellistä muutosta, oivallusta, siirtymistä uuteen vaiheeseen, ratkaisua kenties tai hyväksyntää uudelle elämäntilanteelle. Aarre ja taika on jonkin pyhittäminen.
Ritariromatiikkaan fantasiaromaanit liittyvät vahvoin sitein. Fantasiakirjat sijoittuvat useimmiten kuvitteelliseen keskiaikaan ja niiden teema on hyvän ja pahan välinen taistelu. Oikea- ja vääräuskoisten välinen taistelu on jalostunut abstraktisemmaksi.
Saduissa sankarina on usein kadumies, tavallinen tallaaja tai paremminkin se nuorin ja mitättömin ja laiskin. Näin on myös monissa fantasiakirjoissa. Perushobbitit Tolkienilla ja tavalliset lapset Cooperin Pimeä nousee -sarjassa. Yksi mieleenpainuneista on Lloyd Alexanterin Prydainien kronikan Taran-sikopaimen.
Paimensauvathan niillä sikopimenillakin oli?

Cavalleros de carretera

Siltarakenteinen A6 jyräsi yllämme astellessamme normaalimpaa maantien laitaa ja joen vierustaa  kohti Perejaa. Sirpan linssi suorastaan mykistyi.

Manchan ja Bierzon ritarit

Eilen kuljimme Ponferradasta Cacabelokseen. Helteessä haki viininviljelesten, tilamyynnin ja bodegojen ohi. Eriyinen tuoteperhe on rakennettu Bierzon nimelle. Se on alue joka käsittää lähes Leonon ja Castillan maakunnan, mutta ei aivan. Bierzon sisällä on pienempiä viinialueita kuten Camponaraya. Vauraus Ponferradan ympäristössä oli silmiinpistävä. Kiiltävät mustat bemarit ja maasturit pörisivät lujaa carreteralla. Yksi yritti ajaa Sirpan päällekin.
Tuloerot olivat selvästi suuret Cacabeloksessa.  Mercerioja eli ompelu- ja korjausliikkeitä oli useitä. Samoin kotitarveviljely näytti olevan suosittua.
 Pyhiinvaeltajalle tuottaa suurta huvia lukea Espanjan kuuluisimman vaeltavan ritarin tarinaa. Cervantesin Don Quijote löytyy Project Gutenbergistä suomeksi O.A. Joutsenen mukaelmana. Siis lyhennettynä suomennoksena. Ritarilaitoksen ja Jaakontien yhteyden tuntiessaan alkaa pyhiinvaelluksessakin nähdä tiettyä tuulimyllyjen kanssa taistelua. Samoin Cervantesin kutkuttava hahmo saa syvyyttä ja pistävämpää ja ehkä traagisempaakin kaikupohjaa kun sitä lukee tässä historian viitekehyksessä. Eikä voi mitään, että kirjastonhoitajaa alkaa kutkuttaa lukea yläasteen pikku koltiaisille ja pissiksille lukemisen vaaroista.
Kaikenmaailman ritarajatuksia tulee herkästi liittäneeksi myös näihin nykyajan maastureihin ja rodeoihin. Eivätkä mafiankaan suojelijat kovin kaukana ole.

Herrana katoilla

Kruunaamaton temppeliherra on matkallamme ehdottomasti ollut haikara. Se on ehtinyt vähintään jokaisen kellotornin katolle pesimään, sanoo Sirpan kamerakin.

Temppelinsä herroja

Nukuimme aivan vastapäätä Ponferradan temppeliherrojen linnaa. Herrat eivät kuitenkaan olleet kotona vaan viettvät pyhäpäivän siestaa kun oli yli kolmekymmentä astetta lämmintä.
Temppeliherrat saivat meidät tiedonhalulliselle mielelle. Seikkailimme netissä. Temppeliherrojen pankkeja tapaa Aku Ankoista ja Jerusalemin tienoilta. He loivat pohjan nykyiselle pankkilaitokselle.
Ritarikunnat syntyivät ristiretkien aikana suojelemaan pyhää maata, taistelemaan vääräuskoisia vastaan sekä suojelemaan pyhiinvaeltajia ja sairaita. Jaakontielle Pohjois-Espajaan syntyi oma ritarikunta eli Pyhän Jaakon ritarikunta. Temppeliherrat olivat yksi ritarilaitos Jaakontien varrella taistelemassa maureja vastaan. Temppeliherrojen valta Euroopassa oli huomattava ennen järjestön lakkauttamista ja yhdistämistä johanniitoihin.
Temppeliherroista ja ritarikunnista eivät muistuta meitä ainoastaan pankit vaan myös vaikkapa ansio- ja arvomerkit maltanristeineen.

Sirpan votiivi

Kaksisenttisen puupalasen suuri tehtävä. Matkalta löytämän puupolven vein rautaristille.

Rautaristiltä Ponferradaan

Saimme tuntumaa autoiluun vuoristoteillä kun laskeuduimme Riego de Ambrosista mutkittelevaa autotietä emmekä caminon jyrkää polkua. Tielle kuului lähes koko matkan Rio Maruelon vesien kumina noin sata tai viisikymmentä metriä alempana. Sirpaa huimasi koko matkan, mutta polvelle suora asvaltti oli tänään parempi vaihtotehto.
Eilen pysähdyimme rautaristille Caminon korkeimalle kohdalle. Paikalle jonne vaeltajat tuovat tavaroita, kuvia, symboleita, sanoja, votiiveja... jotain kotoa kannettua tai mielessä painanutta. Ristillä kuvautettiin itseä voittoisissa asennoissa, siellä polvistuttiin rukoilemaan, meditoitiin ja itkettiin. Tai vain pysähdyttiin ja kuljettiin ohi.
Me pysähdyimme. Ja jätimme jotain. Kävimme ristin juurella.  Menimme sinne eri reittejä ja jätimme jotain ja ajattelimme jotain. Sirpa vei polven ja kätki sen. Minä vein löytämäni votiivin, jonka sisältö oli rakkauden häpäisy - joko oman tai läheisen tai lähimmäisen. Toisen vakaumuksen tai arvojen kunnioittamattomuuden. Piittaamattomuus toisen ihmisen fyysisestä,  henkisestä tai hengellisestä koskemattomuudesta. Vein rautaristille siis sen joka rikkoo meidän arvokkuutemme.

Tänään tulimme Ponferradaan. Ja Sirpan syntymäpäivän kunniaksi heittäydymme hieman ylellisiksi. Asumme kahden tähden hotellissa ja joimme cavaa tabasten seuraksi Taberna San Andresissa kujalla lähellä temppeliherrojen linnaa. Voimme suositella parloituja vihanneksia ja osterivinokas- ja katkarapukokkelia. Puhumattakaan lampaankyljyksistä jotka kävimme vielä illalla syömässä samassa paikassa.

Uusi aamu

Aamuko aina sama, ehei sanoin minä-Sirpa, kun kamera sojotti Foncebadonin alberguen kolmannen kerroksen ilkunasta.

Vähän uutta, vähän vanhaa, vähän lainattua ja jotakin sinistä

Eilen riisuimme ekat kerrokset vasta iltapäivällä tuulettomassa kohdassa kohti Foncebadonia noustessamme. Aika rättejä olimme kymmenen kilsaa ylämäkeen pistellessämme. Ruuastakin meinasi tulla riita. Loppujen lopuksi valmistimme ensin luvan perästä Monte Iragon albergen keittiössä tuunatun paella negron sin gluten. Ja söimme illallisen samaisessa alberquessa. Ja yllätys yllätys heidän ruokansa olivat gluteenittomia.
Aamulla oli taas koko repertuaari vaatteita päällä kun jatkettiin kipuamista itse Monte Iragolle. Mutta lämmin nousi tosi nopeasti. Ja helteessä olemme tänään taiteilleet itsemme tosi hitaasti alas Leonin vuorilta.

Niin kuin vaatekerroksia luovumme ja luovutamme kävellesämme erilaisia votiiveja ja symboleja pitkin matkaa. Ja mukana on kaikenlaista. Vähän uutta. Ensimmäinen oma rinkka, Madridista ostetut sadehousut ja Juvan kirpparlta löytynyt sadeviitta. Jotakin vanhaa ja tässä yhteydessä sen täytyy olla Vuokko Sarasteen ompelemat pussit puhtaille ja likaisille vaatteille. Jotain lainattua on Sarasteen Maijalta: melkein puhki hiutunut tunnissa kuivuva sideharsopyyhe, silmäside ja sanakirja. Jotain sinistä. Sininen on täällä. Se on taivas ja se on kukat ja se on ikkunaluukut ja ovet lähellä Astorgaa. Ja tietenkin indigonsinisiä ovat madonnan puvut ja säteet hänen ympärillään.
Vaikka pyhiinvaellus ei olekaan naimisiinmenoa niin on se jonkinlaisen liiton tekemistä tai toivomista. Elämän virrassa ja kokonaisuudessa elämisestä.

Heppa

Puente de Panoten kupeessa Sirpa kuvitteli ratsun ajattelevan.

Ylös vuorille

El Gansosta alkaa taival nousta. Vuoret ovat jo jalkojesi alla. Vihreää ja sinistä ja kanervan väriä ja keltaista ja valkoista. Nousu on liuskekiveä. On oltava varovainen mihin astuu.
Maisema muistuttaa Suomen Lappia jos ei katso liian lähelle, koska tammimetsiä siellä ei ainakaan nykyään ole. Mutta kanervan sukulaisilta maata peittävät valkokukkaiset ja violetit kasvit vaikuttavat.
Tammikukkulan aitauksessa laidunsi hevosia. Aìtaus oli täynnä ristejä ja ruusuja ja sydämiä.
Ketä me kannamme mukanamme? Mitä kärsimyksiä me kiinnitämme tammimetsän aitaan ja jätämme kivinä kiville? Ota ristisi ja käy. Risti on myös kohtaaminen. Eikö meidän ristimme ja kärsimyksemme synny pitkälti kohtaamisissa tai kohtaamattomuuksissa?
Ketä me kannamme mukanamme? Ketkä meissä ovat aina läsnä, tavalla tai toisella?
Minulla on mukanani neljä vaatetta, jotka jotenkin liittyvät äitiini, Tuulikki Lehmusvuoreen. Vanhan raakasilkkipuseron olen saanut häneltä vuosia sitten. Se oli jo menossa roskiin, kun kaivoin sen mukaan viime vuonna. Ja parempaa matkapuseroa saa hakea. Se on virttynyt, mukava, lämmin ja viileä. Uudelle reissulle se pääsi vähän paikattuna. Hiihtovillapaidan pakkasin mukaan, koska se oli kevyin vaihtoehto. Vanhat käsineet ovat tarttuneet mukaan jollain kotimatkalla. Ja hihaton silkkipuseronikin taitaa olla Tuulikin antama.
Rakkaita, rakkaita me kannamme mukanamme. Ystäviä, rakastettuja, vanhempia, kohdattuja. Joiden kanssa tiet ovat risteytyneet.

Piilokuva

Matkalla El Gansoon Päivi piilossa luonnollisista syistä, ja Sirpa syynäsi puskia.

Keittokoulussa

Sää viileni. Tuulee. Vuoret lähenevät.
Eilen saavuimme helteessä Astorgaan, oikaisimme suoraan katedraalin viereen Albergue San Javieriin. Totesime keittiön olevan toimiva ja pyyhälsimme saman tien pescaderiaan ja supermercadoon.
Ostime puolikkan kalan. Jotain turskalajia. Bacalao oli sen nimi espanjaksi. Supermarketista ostimme juustoa, parsaa, ananaksen puolikkaan ja viiriäisen munia. Gluteenittomia riisi- ja maissikakkujakin löytyi.
Samoilla tulilla teimme ruokaa. Sirpa paistoi kalan valkosipuliöljyssä ja kiehutti niitä lopuksi valkoviinissä. Suolaa ja pippuria meillä oli. Minä opin keittämään parsaa vìinietikalla höystettynä sekuntikellon mukaan kolme minuuttia. Viiriäisen munille emme suoneet paljoakaan lisää ja ne saivat tyytyä samaan keitinliemeen parsojen kanssa. Ja siinä meidän huippuateriamme sitten olikin. Täydennettynä ripauksella sitruunaa ja aliolia eli valkosipulilla maustettua majoneesia. Nautittuna valkoviinin kera. Gurmettia caminolla.
Tänään lähdimme Astorgsta eteenpäin ja ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Murias de Rechivaldon kahvila Llar. Kysyin ettei munakkaassa ollut jauhoja ja pyysin sitä. Kauhistuneena huomasin että kahvilanpitäjä oli kaatamassa öljyä leivälle munakkaan viereen. No, no pan! Ja sitten kävi ilme että koko kahvila on gluteeniton. Pizzatkin ovat keliaakikolle sopivia. Ja leipä maistui tosi hyvälle, itsetehdylle. Suolalla ja oljyllä maustettuna. Muchas gracias, totesin lähtiessä!

Caminon siemeniä

La llave de esencia es la presencia todentaa kanttiininpitäjä elämäntavallaan, kuten Sirpan kuvasta näkyy.

Espanjan opintoja

Vuosi sitten caminolla tallustaessani laukussani painoi Belva Plainin arkiromanttinen Promises. Se oli erittäin hieno matkaseuralainen. Kieli oli ihmissuhdesanastoa ja rakenteeltaan konstailematonta. Ja juoni oli kiinnostava. Kumppani piti englannin sanastoani koko ajan vireänä. Ja sitä totisesti tarvitsi keskusteluissa kanssamatkaajien seurassa.
Mutta gluteenittoman kulkijan ongelmat alkoivat espanjan kielen taitamattomuudesta. Ei siinä auttanut 20 vuotta vanha kurssin pätkä eikä itseopiskeluäänitteet. Vähän enemmän apua oli puolankielisestä espanjanopaasta, jonka löysin Granonin alberguesta... Kuvitettu teos, jota tankkasin sanakirjan kanssa.
Niinpä opiskeluinto oli tämän kevään kansalaisopiston espanjaa edistyneemmille -kurssilla suorastaan kiihkeä. Me kahlasimme hauskan ja viehättävän opettajamme, virolaisen Terje Kurolan kanssa koko Fantastico 1 -kirjan läpi kevään aikana. Ja sama kirja on nyt tähän asti painanut rinkassa. Täältä Astorgasta postitin sen kotimaahan.
Yhteiset espanjanharjoitukset ovat jatkuneet päivittäin. Tänään harjoituslauseemme kuului: El camino es marcado con las flechas amarillos. Eli camino on merkitty keltaisin nuolin.
Tätä harjoittelimme polun kulmassa jossa kahden vesikanisterin kanssa odotti mies. Hän kommentoi että caminolla on muitakin merkkejä. Kuljimme vesimiehen perässä kunnes ilmeni, että hän on pienen ilmaisen kanttiinin pitäjä ja asuu samassa paikassa. On tehnyt sitä jo kuusi vuotta. Ja hänen kojussaan luki seuraava espanjan harjoituksemme: La lleva de la esencia es la presencia.
Vapaa käännöksemme tästä on, että olemassaolon avain on läsnäolo.

Verkonkutoja

Kastelukanavan katveessa moni saalistaja lekottelee kutomassaan verkossa ja moni ei, havaitsi Sirpa.

Vaeltajan lepopäivä

Hellettä on luvattu vielä kahdeksi päiväksi, olemme kulkeneet apostolin kyydillä rinkat selässä seitsemän päivää ja kilometrejä on nielty noin 80. Päätimme pitää lepopäivän tänään.
Kävelimme noin neljä kilometriä valokuvaten ja pysähdellen syömään eväitä. Olemme Santibanez de Valdeiglesiassa, aivan pienessä kylässä lähellä Astorgaa. Täällä on kaksi albergaa joista toinen on parroquiall eli seurakunnallinen. Sinne sai asettua vaikka hospiteliaro ei vielä ollut paikalla.
Olemme lukeneet, opiskelleet espanjaa, maksaneet tai yrittäneet maksaa laskuja, nauttineet auringosta ja varjosta, nokostelleet.
Ja tässä olen päivittämässä blogia. Ja juuri nyt näen sitruunapuun.

Löytöjä läpi elämän

Hospital de Orbigon tupakkakaupan kulmauksessa paikkakunnan siltahistoria kertautuu. Miekkamiesten sotaisuuden ohitti kaksi muutakin daamia kuin Päivi ja Sirpa.

Vaeltajan aarteet

Castilla y Leonin sää tavoittelee jo toista päivää kolmeakymmentä astetta. Kahdentoista jälkeen ei askel oikein enää nouse. Tai nousee mutta jotenkin  unenomaisesti ja vettä hörppii joka sadannella askeleella. Mutta niin vain kuljimme Villadongasista Hospital de Orbigoon.
Vaeltajalla on outoja aarteita. Toinen ei luovu lyijykynästä ja terottimesta, toinen kätkee kuusi pähkinää huolellisesti pikkureppuunsa. Aamutuoksinassa voi havaita villahöytyviä varpaanväleissä ja yöllä toinen saa kohtauksen jos korvatulpat ovat häviyksissä. Ja päivän voi aloittaa mobiloimalla itsensä, tarkemmin sanottuna laittamalla huuliinsa Mobilatia.
Vaeltajan aarre on myös ruoka. Etenkin gluteenittoman vaeltajan. Tänään söimme salaattia mansikoista, simpukoista, tuorejuustosta ja avokadosta. Mausteita Sirpalla oli käytettävissä koriateria, rosmariinin kukkia, valkosipulia ja sitruunaa.
Ja niitä valkosipuleita aion tunkea myös korviini nukkumaan mennessäni.

Kuka se on tikun nokassa

Ei meitä ole vielä seivästetty. Kanssasisar tikun nokasta tarttui Sirpan linssiin Villadangos del Paramossa.

Taksillla Villadangos del Paramoon

Aamu valkeni viileänä Leonissa. Kahvittelimme San Isidorin kirkon luona jossa myös kävimme. Helle nousi nopeasti jo ennen kuin olimme ulkona kaupungista. Kerrokset päältä lähtivät yksi toisensa jälkeen. Juomatauot tihenivät ja pysähdys Virgen de la Caminon kahvilassa oli keidas.
No. Perille piti päästä ihan tuokiossa. Enää neljä kilometriä. Mutta helle painoi, Sirpan polvi kertoi että kymmenen kilsan kantoetappi oli saavutettu ja Villaverde de la Virgenin yksityinen albergue oli pannut laudat oveen.
Otimme taksin. Valitettavasti pimeän ja se rokotti kymmenestä kilsasta 30 euroa. Mutta tämä Villadangues del Paramon kunnallinen majapaikka on oikein mukava ja palveleva. Olemme syoneet, peseytyneet ja ottaneet nokoset. Kaikki hyvin.

Lapset, nukke ja mies

Lapset Leonissa paitsi katsoivat, olivat myös marionetin pauloissa - tottelivat tätä, totesi Sirpa kameran takaa.

Nukketeatteria Leonissa

Aamu- ja pakkausrutiinimme alkavat jo sujua. Mutta kävely- ja taukorytmi on vielä hakusessa. Ja se on tietenkin riippuvainen monestakin asiasta. Sirpa tiene gue oir su rodilla. Eli Sirpan tulee kuunnella polveaan ja minun tankata vettä riittävästi.
Kävelimme Puente Villarentesta Leoniin. Matkan alku oli vehreää hiekkatietä, mutta loppu kaupungin katuja ja avenidoja. Eli kovaa alustaaa vaeluskengälle kopsutella. Niinpä olimme aika poikki kun olimme perillä Santa Benedictiinien alberguessa.
Oli lauantai-ilta. Tiendat eivät olleet auki. Majatalossa ei ollut keittiötä. Niinpä piti selvitä puhetaidolla. Me gusta comer la tortilla. La no tiene harina? Eli haluaisin syödä tortillan. Eihän siinä ole jauhoja? Illallinenkin onnistui ystävällisen henkilökunnanna avulla La Abone -ravintolassa.
Ja se sokeri. Se oli nukketeatteri-esitys amfiteatterissa vastapäätä San Marcuksen Paradoria. Pieni kivisyvennys täynnä onnellista yleisöä seurasi tanskalaisen Alex Marionettesin esitystä Mr. Barti. Taitavaa marionettityöskentelyä Bartin musisoinnista. Tämän saimme selville Leonin sanomalehdestä.

Vesihirviöitäkö?

Mansillas de las Mulas yllättää Sirpan kameran. Hirviökö? El dragon del camino?

Aforismeja ja sairaanhoitoa

Aamuĺla pakkasimme kaikki sadevaatteet päälle ja niissä taivalsimme Masillas de las Mulakseen saakka. Minä päätin käyttää uutta strategiaa kurkkukipuuni. Hylkäsin burana-ceen ja vaihdoin maitohappobakteerikuuriin ja c-vitamiinìin jota ostlmme Mansillaksen apteekista.
Seuraava kylää lähestyessämme opiskelimme espanjakielisiä ruokasanoja: jamon, leche, cordero, queso...  ja tämä on nyt caminomme aforismi: "La vida siempre te ofrece nueva posibilidad. Se llama hoy." Eli elämä antaa sinulle aina uuden mahdollisuuden. Sen nimi on tänään.
Matkamme oli tänään 12 kilometriä ja majailemme parhaillaan Albergue San Pelayossa Puente Villarentessä.

Camino-kaveri kärpänen

Sirpan kuva taipaleelta Reliegoksiin

Kaikuja ja tasankoa

El Burgo del Camino Realin municipal albergue oli uusi mutta vanhoilla periaatteilla rakennettu puusta, kivestä ja savesta. Rakennus osoittautui aivan uskomattoman kaikuvaksi ja ääniä vahvistavaksi. Minä kieriskelin kuutamossa, yritin nukkua ja taas joku lähti ja ovet paukui ja karhut tömistelivät portaissa. Sirpa nukkui tyytyväisenä kerrakin lämpimänä. Tasan ei käy onnen lahjat.
Aamun lähtö oli aikainen. Tasankoa kohti Leonia. Ja yhtäkkiä sadepilvien sinestä alkoivat vuoret nousta esiin. Ensin vain kuin pilvien heijastumina. Sitten yhä muodokkaampina ja lumihuippuisina. Ja aamun valon noustessa iskivät värit tajuntaan. Ruiskukan sininen, jonkun mataralajikkeen valkoinen, keltaiset pensaat ja kukat, unikon punainen, kynnetyn maan ruskea (marron), violetti, vihreä.
Tasankoa pitkin kävelimme tänään 13 kilometriä Reliegokseen, pieneen kylän jossa on ainakin neljä albergueta. Majoituimme kunnalliseen, jossa oli oikein hyvät pesutilat ja keittiö. Tapsimme chileläiset ystävämme vielä täällä Elviksen baarissa.
Tänään teimme lounaaksi salaattia artitsokista ja hunajamelonin palasta.  Kylän baarissa on paellaa, johon ei kuulemma oli lisätty jauhoa (harina).

Una peregrina

Sirpan kuva Päivi piirtää El Burgo Ranerossa

Chileläistä viiniä

Vaeltajan aamut ovat hienoja. Aamuvalo on kirkas ja maisemat hehkuvat. Bercianos del Real Caminolta lähdimme kylmään mutta aurinkoiseen aamuun. Linnut lauloivat ja sammakot kurnuttivat. Opimme että el aven tarkoittaa lintuja lajina La Laguna de Bercianoksella.
El Burgo Raneron albergue on kunnallinen ja vapaaehtoisten ylläpitämä. Albergue täyttyi nopeasti. Tänään söimme yhdessä muiden pyhiinvaeltajien kanssa Cafeteria el Caminossa. Ja keskustelimme espajaksi! Chileläinen Osvaldo Pavez puhui vain espanjaa. Hän osoittautui viinin viljelijäksi. Hän tuottaa San Fransico de la Quiscas -nimistä viiniä.

Caminolla minä ja Sirpa

Ensimmäinen matkapäivämme päätyi pieneen albergueen nimeltä Santa Clara. Paikkakunta on Bercenillas del Camino Real noin kymmenen kilometriä Sahagunista eteepäin. On kylmä mutta aurinko paistaa. Täällä kanat tepastelee ja koira nukkuu ketarat ojossa.
Eilen yövyimme junapäivämme jälkeen Sahagunin Clunyssa, vanhaan luostariin tehdyssä isossa refugiossa joka on kunnallinen. Se oli täynnä. Noin sata henkeä varmaan hengitti ilman muurien sisällä lämpimäksi.
Eilen gluteeniton illallisemme oli sieniä ja kesäkurpitsaa. Tänään syömme papuja ja munakasta. Comemos judias y tortilla con tomatos.