Saimme tuntumaa autoiluun vuoristoteillä kun laskeuduimme Riego de Ambrosista mutkittelevaa autotietä emmekä caminon jyrkää polkua. Tielle kuului lähes koko matkan Rio Maruelon vesien kumina noin sata tai viisikymmentä metriä alempana. Sirpaa huimasi koko matkan, mutta polvelle suora asvaltti oli tänään parempi vaihtotehto.
Eilen pysähdyimme rautaristille Caminon korkeimalle kohdalle. Paikalle jonne vaeltajat tuovat tavaroita, kuvia, symboleita, sanoja, votiiveja... jotain kotoa kannettua tai mielessä painanutta. Ristillä kuvautettiin itseä voittoisissa asennoissa, siellä polvistuttiin rukoilemaan, meditoitiin ja itkettiin. Tai vain pysähdyttiin ja kuljettiin ohi.
Me pysähdyimme. Ja jätimme jotain. Kävimme ristin juurella. Menimme sinne eri reittejä ja jätimme jotain ja ajattelimme jotain. Sirpa vei polven ja kätki sen. Minä vein löytämäni votiivin, jonka sisältö oli rakkauden häpäisy - joko oman tai läheisen tai lähimmäisen. Toisen vakaumuksen tai arvojen kunnioittamattomuuden. Piittaamattomuus toisen ihmisen fyysisestä, henkisestä tai hengellisestä koskemattomuudesta. Vein rautaristille siis sen joka rikkoo meidän arvokkuutemme.
Tänään tulimme Ponferradaan. Ja Sirpan syntymäpäivän kunniaksi heittäydymme hieman ylellisiksi. Asumme kahden tähden hotellissa ja joimme cavaa tabasten seuraksi Taberna San Andresissa kujalla lähellä temppeliherrojen linnaa. Voimme suositella parloituja vihanneksia ja osterivinokas- ja katkarapukokkelia. Puhumattakaan lampaankyljyksistä jotka kävimme vielä illalla syömässä samassa paikassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti