torstai 4. kesäkuuta 2015

Hellettä ja siirtomaahenkeä

Kuin muulilauma olisi lähtenyt liikkeelle tyhjeni Santa Irenen albergue aamulla hyvissä ajoin. Me kuljimme myös vauhdilla seuraavalle paikkakunnalle  eli Arzuaan. Automaatti löytyi kyselyn perustella ja niin olimme valmiita jatkamaan matkaa.
Mutta helle iski päälle jo Arzuassa. Takit pois. Välipuserot pois. Hattu tuntui raskaalta varjoisissa paikoissa samoin kuin aurinkolasit. Porta de Santiagoon asti selvisimme hienosti. Hiki valui mutta jalka nousi hyvin Santiagon lentokentän viertä nousevaa metsärinnettä.
Mutta lasillisten naranjaa eli appelsiinimehua jälkeen askel hidastui ja aurinko alkoi hellittämättömän paahtamisen keskeltä taivasta.
Olimme päättäneet yöpyä Hostal San Paiossa. Saimme sieltä huoneen kylpyhuoneella. Siis ylellisyyttä pyhiinvaelluksella.
Päädyimme myös syömään tänne. Siirtomaahenkiseen ravintolaan, jonka camerado on hyvin itsetietoinen, musta ja pieni ja kantaa korkinavaajaa vyöllään kuin veistä. Söimme a la cartalta emmekä perustylsää menu el diaa ja sehän tuntuu nyt kukkarossa. Mutta toiset lampaankyljykset matkalla ei liene kuitenkaan kohtuutonta.
Ja olemmehan jo Santiagossa vaikka emme vielä katedraalin alla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti